Huuhkajien tiukka 11 päivän ja neljän ottelun Nations League -rypistys päättyi suomalaisille varsin tutulla stadionilla, Zenican kaupungissa Bosnia ja Hertsegovinassa. Ensimmäisestä vierasottelusta Romaniassa oli tuloksena 0-1-tappio, joten nyt Suomi tavoitteli jälleen paluuta voittokantaan, jotta lohkovoitto pysyisi ulottuvilla.

Markku Kanerva nimesi otteluun varsin yllättävän avauskokoonpanoon. Romania-pelin avauksesta vaihtui peräti yhdeksän pelaajaa, ja edelliseen Bosnia-peliin verrattuna seitsemän. Toki etukäteen tiedossa oli, että rotaatiota tehtäisiin, jottei pelaajien rasitus kasvaisi liian suureksi.

Kaikissa aiemmissa peleissä avanneet Glen Kamara, Robin Lod, Robert Ivanov ja Leo Väisänen jätettiin nyt penkille, kun vähemmän pelanneille annettiin tilaisuus. Nelikosta Ivanov oli pelannut jopa täydet minuutit aiemmissa kolmessa pelissä.

Avaukseen nousivat nyt muun muassa Lucas Lingman ja Benjamin Källman sekä topparit Miro Tenho ja Sauli Väisänen. Väisänen oli pelannut aiemmissa kolmessa pelissä vain viisi minuuttia, eikä Tenho lainkaan. Myös Mikael Soisalon avauskokoonpanon paikka saattoi yllättää monet.

Huuhkajat

@Huuhkajat
𝐀𝐯𝐚𝐮𝐬𝐤𝐨𝐤𝐨𝐨𝐧𝐩𝐚𝐧𝐨 | 𝐒𝐭𝐚𝐫𝐭𝐢𝐧𝐠 𝐗𝐈 | 🇧🇦🆚🇫🇮 | Nations League: Bosnia-Hertsegovina–Suomi | Mitä mieltä olet, kommentoi alle! 💬👇

Markku Kanerva on nimennyt avauksensa klo 21.45 alkavaan illan otteluun!

#Huuhkajat #BIHFIN #NationsLeague #UNLfi #MeOlemmeSuomi

Ottelun alku oli Suomen kannalta katastrofaalinen. Peli ehti vanheta vain reilut kolme minuuttia, kun bulgarialaistuomari Georgi Kabakov komensi pallon pilkulle. Sauli Väisänen repi kulmapotkutilanteessa Kabakovin mielestä Bosnia ja Hertsegovinan ykköstähteä Edin Dzekoa kohtuuttoman rajusti, ja tuomio oli rankkari. Miralem Pjanic sijoitti pallon 11 metristä Lukas Hradeckyn selän taakse.

Suomella oli pahoja vaikeuksia saada pelirytmistä kiinni. Kahdeksannella peliminuutilla oli pallo lähellä mennä taas Huuhkajien maaliin, ja jälleen kulmapotkusta. Edin Dzeko oli rangaistuspilkun kohdalla aivan vapaana, mutta pusku meni vähän ohi maalin.

Suomi ei kuitenkaan tarvinnut kuin yhden paikan noustakseen pelissä tasoihin. Pystyyn juossut Benjamin Källman sai hyvän pystysyötön Lucas Lingmanilta ja syötti takaviistoon Teemu Pukille, eikä Pukki erehtynyt: 1-1. Maali oli Pukille kaikkiaan kuudes osuma Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan yhteensä kuudessa pelissä, mutta ensimmäinen vieraskentällä.

Tasoitusmaalin hetkellä pelattiin kymmenettä peliminuuttia, ja kahdeksan minuuttia myöhemmin Huuhkajat iski jälleen. Vaikka Bosnia ja Hertsegovina piti palloa, Suomi kiitti auliisti ylhäälle auenneista tiloista. 2-1-johtomaalissa oli jälleen sama trio asialla: Lingmanin pystysyöttö löysi Pukin, joka ei höntyillyt vaan piti palloa maltilla. Sitten Pukki lähetti tarkan keskityksen rangaistusalueelle Benjamin Källmanille, joka otti pallon taitavasti haltuun ja laukoi sen toisella kosketuksella tarkasti alakulmaan.

Maalikarkelointi jatkui 29. peliminuutilla, ja tällä kertaa asialla oli kotijoukkue Bosnia ja Hertsegovina. Edin Dzekon tekemä maali liputettiin ensin paitsiona pois, mutta VAR-tarkistus muutti tuomion ja maali jäikin voimaan. Dzeko sai juhlia ensimmäistä maaliaan Suomea vastaan ja taululle muuttui numeroiksi 2-2. Miralem Pjanic tarjosi maaliin todella näyttävän läpisyötön.

38. minuutilla Suomi oli lähellä päästä jälleen johtoon, mutta Benjamin Källman ei aivan saanut jatkettua verkkoon Sauli Väisäsen keskitystä.

Vaikka ottelu alkoi selvässä bosnialaisten hallinnassa, pääsi Suomi koko ajan paremmin mukaan, oli vastahyökkäyksissä vaarallinen ja maalipaikoissa tehokas. 2-2-taukonumerot vastasivat aika hyvin kenttätapahtumia. Keskikentän Lucas Lingman ja Urho Nissilä saivat koko lailla puhtaat paperit avausjakson mallikkaasta esityksestään.

Molemmat joukkueet tekivät tauolla kaksi vaihtoa. Suomelta kentälle tulivat luottopelaajat Glen Kamara ja Robert Ivanov. Penkille väistyivät varoituksen rasittama Sauli Väisänen sekä Urho Nissilä.

56. peliminuutilla Teemu Pukki sai riistettyä pallon Bosnia-Hertsegovinan puolustajalta ja pääsi hyvin pukkimaiseen vetopaikkaan. Laukaus meni kuitenkin niukasti takatolpan ohi.

Tästä ei kuitenkaan ehtinyt kulua kuin pari minuuttia, kun pallo oli kolmannen kerran Suomen maalissa. Jälleen maalin arkkitehtejä olivat isäntien supertähdet Miralem Pjanic ja Edin Dzeko, jotka olivat päättäneet voittaa pelin kahdestaan. Dzekon laukaus muutti hieman suuntaa Miro Tenhosta, ja painui ilkeän kierteisenä alanurkkaan yllättäen hölmistyneen Lukas Hradeckyn.

Heti maalin jälkeen Suomi haki kentälle lisää hyökkäysvoimaa, kun Robin Lod kirmasi kentälle. Läpsyt Lodille sivurajalla tarjosi Rasmus Schüller.

64. minuutilla Teemu Pukki järjesteli Ilmari Niskaselle todellisen avopaikan, josta pallo olisi pitänyt maaliin naulata. Niskasen sijoitus meni kuitenkin ohi maalin, ja Bosnian johto kesti.

73. minuutilla pääsi kentälle myös Joel Pohjanpalo, joka otti hienon avausjakson pelanneen Benjamin Källmanin paikan. Yhdeksän minuuttia myöhemmin viimeisenä vaihtona kentälle tuli Robert Taylor, korvaten Ilmari Niskasen.

Kovin loistavia maalipaikkoja Suomi ei kuitenkaan onnistunut enää luomaan, ja siten tuloksena oli 2-3-tappio. Bosnia ja Hertsegovinan supertähtien Dzekon ja Pjanicin tehokkuus oli tänään liikaa. Suomikin loi maalipaikkoja kohtalaisesti, mutta alun tehohetkeä lukuun ottamatta viimeistely ei ollut riittävällä tasolla.

Lohkon toisessa ottelussa Montenegro haki Romaniasta selkeän 3-0-voiton. Stefan Mugosa teki kaikki joukkueensa maalit.

Neljän pelatun kierroksen jälkeen Bosnia ja Hertsegovina johtaa lohkoa kahdeksalla pisteellään. Suomi on neljällä pisteellä kolmantena ennen Romaniaa. Lohkovoittoon Suomi tarvitsee siis jo muilta mailta apuja. Syyskuun otteluissa Suomi kohtaa ensin kotikentällä Romanian ja lopuksi vieraissa Montenegron.