Helmarien kisajoukkue kesän EM-kisoihin on julkaistu – maalivahtikolmikkoon nousi nuori lupaus
Kuva: Juha Tamminen
Päävalmentaja Anna Signeul on julkaissut hetki sitten Suomen joukkueen heinäkuussa Englannissa pelattaviin naisten EM-kisoihin. Suuria yllätyksiä ei joukkueessa ole, vaan Helmarit lähtee kisoihin hyvin odotetulla ryhmällä.
Kenties yllättävimmät valinnat olivat varamaalivahtien paikat, sillä mukaan joukkueeseen nousivat 21-vuotias Katriina Talaslahti ja 27-vuotias Anna Tamminen. Talaslahti debytoi Helmareissa huhtikuussa ottelussa Georgiaa vastaan. Helmarien selkeä ykkösvahti on lähtökohtaisesti joukkueen monivuotinen kapteeni Tinja-Riikka Korpela.
Pitkään mukana ollut 38-vuotias Paula Myllyoja saa tyytyä varapelaajan rooliin, joskin hän on joukkueen mukana EM-kisojen aikanakin loukkaantumisten varalta. Joukkueen toinen nimetty varapelaaja on hyökkääjä Kaisa Collin, joka on mukana Helmarien leirillä kisojen alkuun saakka, mikäli vaihdoksia joukkueeseen ei tule.
Myllyojan ja Collinin ohella kisajoukkueesta jäivät rannalle muun muassa Iina Salmi sekä nuoret Eva Nyström, Vilma Koivisto ja Dana Leskinen.
Joukkue julkaistiin hienolla ja tunnelmallisella videolla, jolla kustakin pelaajista oli juniorivuosien aikaisia kuvia tai videoita tai muita lapsuuskuvia, sekä tuoreempaa videomateriaalia.
Joukkueessa ovat mukana äskettäin loukkaantuneet Amanda Rantanen sekä Ria Öling. Rantanen loukkasi kättään kesäkuun alussa ja Öling otettiin vaihtoon keskiviikon Damallsvenskanin sarjaottelussa, kun hän sai sormen silmäänsä. Molempien uskotaan olevan kuitenkin kisakunnossa EM-kisojen alkaessa.
Käytännössä Signeul sai valita joukkueen parhaista mahdollisista vaihtoehdoista, sillä ketään Helmarien runkopelaajaa ei ole niin pahasti loukkaantuneena, ettei valinta olisi ollut mahdollinen.
𝟐𝟑 𝐞𝐫𝐢𝐥𝐚𝐢𝐬𝐭𝐚 𝐩𝐨𝐥𝐤𝐮𝐚 – 𝐘𝐡𝐭𝐞𝐢𝐧𝐞𝐧 𝐮𝐧𝐞𝐥𝐦𝐚! | 𝟐𝟑 𝐝𝐢𝐟𝐟𝐞𝐫𝐞𝐧𝐭 𝐩𝐚𝐭𝐡𝐬 – 𝐎𝐧𝐞 𝐝𝐫𝐞𝐚𝐦!
Tässä on Helmareiden EM-kisajoukkue! | This is the Helmarit squad for EURO2022!
#Helmarit #WEURO2022 #MeOlemmeSuomi #ViÄrFinland #WeAreFinland
Tässä on Helmareiden EM-kisajoukkue! | This is the Helmarit squad for EURO2022!
#Helmarit #WEURO2022 #MeOlemmeSuomi #ViÄrFinland #WeAreFinland
Suomen joukkue EM-kisoissa
Maalivahdit 1 Katriina Talaslahti, FC Fleury 91 12 Anna Tamminen, Hammarby IF 23 Tinja-Riikka Korpela, Tottenham Hotspur FC Puolustus 2 Elli Pikkujämsä, KIF Örebro 3 Tuija Hyyrynen, Juventus FC 5 Emma Koivisto, Brighton & Hove Albion 6 Anna Auvinen, UC Sampdoria 11 Nora Heroum, SS Lazio 15 Natalia Kuikka, Portland Thorns 16 Anna Westerlund, Åland United Keskikenttä ja hyökkäys 4 Ria Öling, FC Rosengård 7 Adelina Engman, Hammarby IF 8 Olga Ahtinen, Linköping FC 9 Juliette Kemppi, IFK Kalmar 10 Emmi Alanen, Kristianstad DFF 13 Jenny Danielsson, AIK 14 Heidi Kollanen, KIF Örebro 17 Sanni Franssi, Real Sociedad 18 Linda Sällström, Vittsjö GIK 19 Essi Sainio, HJK 20 Eveliina Summanen, Tottenham Hotspur FC 21 Amanda Rantanen, KIF Örebro 22 Jutta Rantala, Vittsjö GIK KATSO MYÖS: Naisten jalkapallon EM-kisojen erikoissivu: Lohkot, otteluohjelma, tulokset ja paljon muutaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi