HJK kärsi lauantaina nolon 0-1-kotitappion alkukauden sensaatiojoukkue AC Oululle.

Ottelun ratkaisu nähtiin 20 minuuttia ennen täyttä aikaa, kun HJK:n Bojan Radulovic repi omassa boksissa Magnus Breitenmoserin nurin. AC Oululle tuomittiin tilanteesta rangaistuspotku ja Radulovic lensi suihkuun toisen keltaisen kortin siivittämänä.

AC Oulun argentiinalaishyökkääjä Michael Lopez latasi voittomaalin rangaistuspotkusta, eikä vajaamiehinen HJK pystynyt enää ottelun lopussa nousemaan pisteille.

HJK:n päävalmentaja Toni Koskela oli pelin jälkeen aivan raivona tuomarityöskentelystä. Koskelan mukaan AC Oulun brasilialaistoppari Rafinhan olisi pitänyt toisella puoliajalla saada punainen kortti, kun Radulovic kaadettiin läpiajossa.

– Minä en ole ikinä aikaisemmin haukkunut yhtäkään tuomaria julkisesti. Kyllähän tämä oli aika huono suoritus alusta loppuun saakka, Koskela latasi pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

– Ensin jää Rafinhan aika selkeä rike viheltämättä, kun Radulovic oli yksin läpi. Päivänselvä vapaapotku ja punainen kortti, ja minun ymmärtääkseni sääntöjen mukaan noista pitää antaa.

Myös Radulovicin punaiseen korttiin ja Oulun rangaistuspotkuun johtanut tilanne sai Koskelan repimään pelihousut.

– Sitten oli tuo pilkku, joka tulee meidän boksissa… Aivan käsittämätön pilkku, aivan käsittämätön pilkku! Koskela räyhäsi.

– Jos pelaaja tekisi tuollaisen suorituksen [kuin erotuomari], se ei pelaisi moneen viikkoon. Jos valmentaja tekee viikosta toiseen heikkoja suorituksia, se ei valmenna kauhean pitkään.

– Ja minä toivoisin, että tässä olisi joku sellainen myös olemassa, että silloin kun ei [erotuomarilla] mene niin sanotusti nappiin, niin sitten tulisi ehkä joku huilikierros.

HJK:n ja AC Oulun välisen ottelun erotuomarina toimi Joni Hyytiä.

HJK Helsinki

@hjkhelsinki
HJK vs AC Oulu – Lehdistötilaisuus

Koskela: "Ikinä ennen en ole tuomarisuoritusta kritisoinut julkisesti, mutta tämä pitää voida sanoa ääneen."

#HJK #Helsinki #Veikkausliiga #HJKACO