Huuhkajat sai pettyä Romaniassa huippumaalintekopaikoista huolimatta

Huuhkajat pelasi lauantai-iltana Nations Leaguen kolmannen ottelunsa, kun se kohtasi Romanian Bukarestissa.
Romania voitti ottelun 1-0. Suomen A-maajoukkue ei ole koskaan voittanut historiansa aikana Romaniaa.
Ottelun ensimmäinen puolituntinen oli vähintäänkin vauhdikas. Nikolai Alho sai varoituksen jo kuudennella minuutilla. Hetkeä myöhemmin Leo Väisänen pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta pallo ei löytänyt tietään maaliin.
Kymmenen minuutin jälkeen Daniel O’Shaughnessy loukkasi jalkansa kaksinkamppailutilanteessa ja joutui jättämään ottelun kesken. Huuhkajien avaintoppari oli hetken aikaa kentän pinnassa, jonka jälkeen hänet talutettiin sivurajalle. Markku Kanerva otti penkiltä Richard Jensenin O’Shaughnessyn korvaajaksi.
Vartin kohdalla Jere Uronen rikkoi boksissa ja pallo vietiin pilkulle. Romanian George Pușcaș pääsi yrittämään, mutta Huuhkajien avauskokoonpanoon nostettu Jesse Joronen torjui hienosti Pușcașin yrityksen. Joronen pelasi vahvan ottelun Huuhkajien maalilla.
Ottelun ainoa maali näki päivänvalonsa puolen tunnin kohdalla. Romania pääsi nopeaan hyökkäykseen. Pallo pelattiin laidalle Pușcașille, joka keskitti pelivälineen boksiin. Nicușor Bancu pääsi puskemaan vapaasti pallon ohi Jorosen, vaikka Huuhkajilla oli useita pelaajia boksin sisällä.
Tauolle mentiin Romanian 1-0 -johdossa. Romania oli ensimmäisellä jaksolla selvästi Huuhkajien niskan päällä ja sai maalin lisäksi pallon kerran ylärimaankin.
Toisen jakson alussa Joel Pohjanpalolla oli loistava mahdollisuus tasoittaa ottelu. Pallo pelattiin maalin edustalle, mutta Romanian maalivahti Florin Niță torjui upeasti yrityksen.
Huuhkajat hallitsi pelitapahtumia toisella jaksolla ja kykeni luomaan muutaman maukkaan maalipaikan. Romania keskittyi puolustamaan johtoaan. Vielä viitisen minuuttia ennen loppua Robin Lod lähetti matalan nappikeskityksen boksiin. Pohjanpalo kurkotti palloon ja sai laukauksen aikaan, mutta tällä kertaa veto meni ohi maalin.
Huuhkajien lohkon toisessa ottelussa Montenegro ja Bosnia-Hertsegovina päätyivät 1-1 -tasapeliin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt