Nuorena ulkomaille? – Juha Malinen kommentoi isoa puheenaihetta ja nosti esiin varoittavan esimerkin: ”Valmentaja ei ole puhunut hänelle sanaakaan”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Kotimaisessa jalkapallossa on puhuttu pitkään siitä, milloin nuoren pelaajan kannattaa lähteä ulkomaille. Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen korosti puheenvuorossaan sitä, kuinka tärkeää olisi löytää oikeanlainen paikka ulkomailta.
Nuoria pelaajia lähtee Suomesta vuosittain ulkomaille akatemioihin. Määrä vaihtelee vuositasolla, mutta selkeä suuntaus on ollut se, että nuoria pelaajia lähtee kasvavissa määrin ulkomaille jo ennen 18-vuotissyntymäpäivää.
Esimerkiksi viime vuoden puolella moni nuori suomalaispelaaja suuntasi Italiaan. Ulkomaille lähteminen on Malisen mukaan käytävä tarkkaan läpi jokaisen pelaajan kohdalla. Pikkuhuuhkajien nykyisen ryhmän osalta pelaajien roolit seurajoukkueissaan ovat kasvaneet.
– Se (rooli ja peliaika seurajoukkueessa) on aika verrannollinen meidän menestyksen kanssa. Kun aloitimme tämän kilpailun (EM-karsinnat), tämä oli selkeä ongelma. Suurin osa meidän ulkomailla pelaavista pelaajista oli aika vaikeassa tilanteessa.
– Viime kuukausien aikana tilanne on mennyt parempaan suuntaan. Muistelen vielä meidän marraskuun pelejä, kun kohtasimme Norjan. Tein selkeät tilastot siitä, että norjalaiset ovat seitsemän senttimetriä pidempiä ja he pelaavat viikottain kovassa liigassa. Meillä sellaisia pelaajia oli yhteensä kaksi kappaletta, Malinen kommentoi Pikkuhuuhkajien lehdistötilaisuudessa maanantaina.
Malisen mukaan moni tekijä vaikuttaa siihen, miksi suomalaiset saavat vähemmän vastuuta kuin esimerkiksi norjalaiset. Pelaajan kannalta tärkeää on se, että ulkomainen seura todella panostaa pelaajaansa.
– Yksi asia on se, että seurat ovat selkeästi alkaneet ajattelemaan, että he jalostavat tiettyjä pelaajia ja saavat sitä kautta myytyä pelaajia eteenpäin.
Lähtö ulkomaiseen akatemiaan tai juniorijoukkueeseen pitää punnita tarkkaan. Malinen toivoo, että pelaajilla olisi riittävät työkalut ja tietotaito seuran valinnassa.
Positiivista Malisen mukaan on se, että suomalaiset nuoret pelaajat kiinnostavat koko ajan enemmän ulkomailla. Seuravalinnassa on kuitenkin huomioitava se, minkälaiset suunnitelmat seuralla on pelaajan varalle.
– Ulkomaille siirtyminen on iso askel, mikä on tehtävä harkiten. Siinä tarvitaan ammattitaitoista apua, jotta se ei olisi harha-askel.
Italian buumi on näkynyt vahvasti esimerkiksi Bolognan ja Leccen juniorijoukkueissa. Bolognan Primaverassa on peräti neljä ja Leccessä kolme suomalaispelaajaa kirjoilla.

Hyviäkin esimerkkejä löytyy
Malinen muistutti kuitenkin, että hyviäkin esimerkkejä löytyy. Julius Tauriainen on saanut paljon vastuuta saksalaisen Freiburgin kakkosjoukkueessa. Kesällä Tauriaisen on tarkoitus ottaa seuraava askel urallaan siirron myötä. Toinen hyvä esimerkki on Oliver Antman, joka on kasvanut hiljalleen tanskalaisen FC Nordsjællandin avainpelaajaksi. – Itse koen, että nuorena ulkomaille siirtyminen on hyvä juttu, jos kokee olevansa valmis siihen. Kuten Juha sanoi, niin ei kannata lähteä ihan mihin vain. Ulkomailta on sitten taas helpompi päästä isompiin ympyröihin kuin ehkä Suomesta, Tauriainen kertoi.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa