Veikkausliigakauden yllättäjä AC Oulu kasaa kovaa porukkaa – laatupelaaja takalinjoille
Veikkausliigassa viidentenä oleva AC Oulu tiedottaa kotisivuillaan vahvistaneensa rivejään kolumbialaisella Cristhian Valencialla. 30-vuotiaan keskuspuolustajan sopimus kattaa tämän ja ensi kauden. Lisäksi siinä on optio kaudesta 2024.
Veikkausliiga on Valencialle jo tuttu sarja, sillä hän pelasi SJK:ssa viime kauden sekä tämän kauden alun, kunnes sopimus purettiin. Kaikkiaan Valencia on pelannut Veikkausliigassa 29 ottelua. Niissä vasenjalkainen toppari on tehnyt neljä maalia ja syöttänyt kolme.
Ennen Suomeen tuloa Valencia oli pelannut kotimaansa Kolumbian lisäksi Panamassa.
– Jumalalle kiitos, että sain tämän mahdollisuuden päästä joukkueeseen, jolla on selvät tavoitteet ja joka haluaa ylittää odotuksensa jokaisessa ottelussa, Valencia kommentoi sopimustaan.
– Lyhyen ajan tavoitteena on antaa kaikkeni joukkueelle ja toivottavasti myös taistella mitaleille sekä miksei myös mestaruudesta. Olemme vain kahdeksan pisteen päässä kärjestä ja jalkapallossa se tarkoittaa vain kolmea ottelua.
– Meillä on vielä mahdollisuudet, kun kautta on jäljellä 15 ottelua sekä viisi loppusarjan peliä. Ensi kaudella sitten voisimme pelata eurokentillä, jonne tämä seura paikan ansaitsisi.
AC Oulu on kasaamassa kovaa joukkuetta loppukaudeksi. Keskiviikkona MTV Urheilu kertoi, että Huuhkajista tuttu hyökkääjä Rasmus Karjalainen on niin ikään siirtymässä AC Ouluun.
Lue lisää:
acoulu.fi/uutiset/cristh…
Kuva: Juha Tamminen
#ACOulu
#Oulu
#Laivastonsiniset
#Veikkausliiga
#PohjoistaVoimaa
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
