VPS:lle karmeita uutisia – joukkueen tärkeimmän pelaajan kausi ohi: ”Tunsin heti, että nyt ei tunnu hyvältä”
Kuva: Juha Tamminen
Sarjanousija VPS:n kapteeni Sebastian Strandvallin kausi on suurella todennäköisyydellä ohi. Strandvallin polven eturistiside meni poikki ottelussa IFK Mariehamnia vastaan ja mies joutuu veitsen alle.
Strandvall on pelannut tällä kaudella kaikissa Vepsun sarjaotteluissa, joissa on syntynyt myös kaksi maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Sarjanousija VPS onkin aloittanut kauden varsin pirteästi ja on sarjassa kahdeksantena.
Strandvall kertoi VPS TV:n haastattelussa loukkaantumisestaan.
– Jahtasin vastustajaa ja yritin pysäyttää vastahyökkäyksen. Onnistuin siinä, mutta samalla jalka jäi kiinni tekonurmeen ja vastustaja vaihtoi samalla hetkellä vähän suuntaa minuun päin ja polveni vääntyi sisäänpäin. Tunsin heti, että nyt ei tunnu hyvältä. Sanoinkin jätkille, että elämäni ensimmäinen kerta, kun on huono asia, että tunnen kroppani niin hyvin, Strandvall sanoi
Diagnoosi tuli hiljattain ja se oli musertava uutinen miehelle itselleen, mutta myös VPS:lle.
– Eturistiside on poikki, mutta muu polvi näyttää tosi hyvältä. Jos yrittää jotain positiivista tästä etsiä, niin se on ainakin kuntoutuksen kannalta hyvä asia.
Vamma vaatii leikkaushoitoa.
– Todennäköisesti koko kausi menee siinä. Erittäin harmillinen paikka, kun muuten on tuntunut, että olen erittäin hyvässä kunnossa. Sellaista futis on. Välillä tulee pahempia loukkaantumisia. Pitää vain nostaa pää kuopasta ja mennä eteenpäin.
Strandvall on pystynyt jo kuntouttamaan polveaan leikkausta varten. Strandvallin mukaan leikkauksen kannalta on oleellista, että polvea pystytään vahvistamaan vielä ennen leikkausta, jotta kuntoutus leikkauksen jälkeen sujuisi mahdollisimman hyvin.
VPS:n urheilujohtaja Janne Lindberg toiveena on, että Strandvall osallistuu mahdollisimman paljon joukkueen arkeen loukkaantumisesta huolimatta.
– On varmasti vaikeaa katsoa sivusta, kun ei pääse olemaan mukana kentällä, Lindberg kommentoi.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
VPSTV:ssä infoa VPS-kapteeni Sebastian Strandvallin loukkaantumisesta
youtube.com/watch?v=bPQ0Vh…
#Vepsu #Yhdessäseistään #Veikkausliiga #Vaasa #Vasa
youtube.com/watch?v=bPQ0Vh…
#Vepsu #Yhdessäseistään #Veikkausliiga #Vaasa #Vasa
LUE MYÖS:
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa

- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan