FC Lahti julkaisi kaksi mielenkiintoista ulkomaalaisvahvistusta – kokemusta Sveitsin ja Serbian pääsarjoista
Kuva: Getty Images
FC Lahti julkaisi uusia hankintoja tiistaina.
Arian Kabashi saapui seuraan sveitsiläisestä Sionista. Puolustaja allekirjoitti FC Lahden kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. 25-vuotias Kabashi pelasi Sionin edustusjoukkueessa kahden vuoden ajan. Hänet nähtiin viime kaudella seitsemän kertaa kentällä Sveitsin pääsarjassa.
– Tärkein asia on, että joukkue saa paljon pisteitä ja pääsemme takaisin raiteille. Tiedän, että olemme Cupin välierissä ja pokaali ei ole kaukana. Se on tavoite, joka meidän pitää asettaa itsellemme. Pelaan hyvin myös pallottomana, mutta suurin vahvuuteni on kaksinkamppailuvoima. Olen pelaaja, joka myös organisoi ja puhuu kentällä, Kabashi kuvaili itseään FC Lahden julkaisemassa tiedotteessa.
Nemanja Bosančić teki FC Lahden kanssa niin ikään loppukauden kattavan pelaajasopimuksen. Bosančić siirtyi FC Lahteen pohjoismakedonialaisesta FC Strugasta. 27-vuotiaalla keskikenttäpelaajalla on kokemusta kotimaansa Serbian kahdelta ylimmältä sarjatasolta.
– Olen luova pelaaja ja näen minun vahvuudekseni syötöt ja laukaukset. Olen niissä hyvä. Pystyn kentällä myös vähän puolustavampaan rooliin. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Suomessa, mutta tiedän, että tämä on hyvä maa, Bosančić totesi.
FC Lahti ilmoitti maanantaina tehneensä 17-vuotiaan Onni Hännisen kanssa kesään 2024 kestävän sopimuksen.
FC Lahden kausi on sujunut surkeasti. Se on Veikkausliigassa toiseksi viimeisenä ja on voittanut vain kolme ottelua tällä sarjakaudella. Yhden ottelun vähemmän pelannut sarjajumbo HIFK on viiden pisteen päässä FC Lahdesta.
Uutiseen: bit.ly/3S5D01J
#FCLahti
Puolustaja Arian Kabashi siirtyy Sveitsistä FC Lahteen. Kabashi haluaa olla nostamassa joukkuetta pois putoamistaistosta ja samalla hän haluaa nostaa Suomen Cupin voittopokaalia.
Lue siirtouutinen: fclahti.fi/uutiset/arian-…
#FCLahti #Veikkausliiga #Lahti
Lue siirtouutinen: fclahti.fi/uutiset/arian-…
#FCLahti #Veikkausliiga #Lahti
fclahti.fi
Arian Kabashi vahvistamaan FC Lahden puolustusta - FC Lahti
FC Lahti ja toppari Arian Kabashi ovat solmineet kauden loppuun asti ulottuvan pelaajasopimuksen. Kabashi siirtyy FC Lahteen sveitsiläisestä FC Sionista. Kabashi on 25-vuotias sveitsiläis-kosovolai...
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
