Lähde: Huuhkajien Marcus Forss on herättänyt Mestaruussarja-seuran kiinnostuksen
Kuva: Juha Tamminen
Englannin toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla, Mestaruussarjassa, pelaava Middlesbrough on kiinnostunut Brentfordin suomalaishyökkäjästä Marcus Forssista, kertoo Football Insider.
Huuhkajissa 14 kertaa esiintynyt Forss, 23, on jäänyt Brentfordissa vähälle vastuulle joukkueen noustua viime kaudeksi Valioliigaan.
Viime kaudella Forss pelasi Brentfordissa vain 554 minuuttia ennen kuin siirtyi tammikuussa loppukauden mittaisella lainasopimuksella Mestaruussarjan Hulliin. Lainaseurassaan hän pelasi 11 ottelua tehden niissä yhden maalin ja syöttäen toisen.
Brentfordissa Forss on pelannut kaikkiaan 74 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 19 maalia ja syöttänyt kolme.
Football Insiderin mukaan Middlesbrough oli alunperin kiinnostunut Newcastlen hyökkääjästä Dwight Gaylesta, 32, mutta Boron puheenjohtaja Steve Gibson ei ollut halukas rahoittamaan diiliä pelaajan iän takia. Lähes kymmenen vuotta nuorempi Forss on Gibsonin silmissä mieleisempi siirtokohde.
Forssin ja Brentfordin sopimus on voimassa kesään 2026 saakka.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Onko tässä mitään järkeä? Harry Kane pani historiakirjat uusiksi
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Lukas Hradeckyn pomo: En ole tyytyväinen
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Suru-uutinen: Inter-legenda on kuollut
- Jussi Leppälahti tuimana: ”Ehkä pienen kritiikin siemenen heitän tuohon Veikkausliigan jatko-ohjelmaan”