Dele Allin laskusuhdanteelle ei näy loppua – siirtymässä Turkkiin
Kuva: Getty Images
Dele Allin ura on ollut laskusuhdanteessa jo pitkään.
Hän siirtyi tammikuussa Tottenhamista Evertoniin, mutta ei ole saanut itsestään parasta irti Frank Lampardinkaan alaisuudessa.
Alli on pelannut alkukaudella kahdessa valioliigaottelussa yhteensä alle 40 minuuttia, ja on samalla hyvin mahdollista, että kyseessä on viimeiset minuutit, jotka Alli pelasi Valioliigassa pitkään aikaan.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on nimittäin jättämässä Evertonin ja Valioliigan taakseen. Muun muassa Sky Sportsin mukaan edessä on siirto turkkilaisjätti Besiktasin riveihin. Vielä ei ole varmaa, onko kyseessä pysyvä siirto vai kauden mittainen laina. Jos kyseessä on laina, on siinä todennäköisesti mukana osto-optio.
Lampard vahvisti hiljattain lehdistötilaisuudessaan neuvotteluiden edenneen pitkälle ja seurat ovat jo päässeet yhteisymmärrykseen siirron ehdoista.
Besiktas on Turkin pääsarjassa kolmen pelatun kierroksen jälkeen kolmantena. Suurseuran viime kausi meni pahemman kerran penkin alle, sillä se jäi sarjassa vasta kuudenneksi. Besiktas ei siten osallistu europeleihin tällä kaudella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fifa: Viisi miljoonaa lippupyyntöä MM-kisoihin – hinnat herättävät raivoa
- Liverpoolin Mohamed Salah -saagassa merkittävä käänne
- HJK kohtaa Manchester Cityn Helsingissä
- Pieni toivo elää: KuPS oli lähellä jättimäistä voittoa
- Surkea näky Valkeakosken palavasta stadionista levisi maailmalle
- MM-kisojen lippuhinnat riistäytyivät käsistä
- Afrikan mestaruuskilpailut 2025
- Virallista: HJK:n pelaaja siirtyy FF Jaroon – ”Koen tämän oikeaksi askeleeksi”
- FC Lausanne ei lähde aliarvioimaan KuPSia: ”Emme voi ajatella, että tulemme tänne voittamaan pelin 5-0”
- Uskomaton nousu! HJK pudotti suurseuran Youth Leaguessa ja eteni kevään pudotuspeleihin
- HJK kohtaa Manchester Cityn Helsingissä
- Liverpoolin Mohamed Salah -saagassa merkittävä käänne
- FC Lausanne ei lähde aliarvioimaan KuPSia: ”Emme voi ajatella, että tulemme tänne voittamaan pelin 5-0”
- Pieni toivo elää: KuPS oli lähellä jättimäistä voittoa
- MM-kisojen lippuhinnat riistäytyivät käsistä
- Egypti ja Iran valittavat Fifalle Pride-ottelusta MM-kisoissa
- Surkea näky Valkeakosken palavasta stadionista levisi maailmalle
- Virallista: HJK:n pelaaja siirtyy FF Jaroon – ”Koen tämän oikeaksi askeleeksi”
- Uskomaton nousu! HJK pudotti suurseuran Youth Leaguessa ja eteni kevään pudotuspeleihin
- Expressen: KuPS keskustellut ruotsalaisvalmentajan kanssa