Manchester Unitedin seuralegenda tulistui Cristiano Ronaldon kommenteista: ”Nouse esiin ja puhu”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin puolustajalegenda Gary Neville ihmettelee, miksi joukkueen tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo ei voi kertoa tilanteestaan julkisesti heti.
Ronaldon, 37, nimi on pyörinyt otsikoissa viikkojen ajan, koska hän haluaa useiden lähteiden mukaan lähteä Unitedista.
Hänen on kerrottu olevan halukas kamppailemaan suurimmista pokaaleista myös uransa viimeisinä vuosina, mutta hän pelkää, että hänen tavoitteensa eivät ole linjassa pitkään alisuorittaneen manchesterilaisseuran nykytilanteen kanssa.
Portugalilaistähteä on huhuttu moniin Euroopan jättiseuroihin, mutta lehtitietojen mukaan Ronaldo ei ole kelvannut toistaiseksi kellekään joko palkkapyyntönsä tai urheilullisten asioiden takia.
Ronaldo otti kantaa häntä ympäröivään mediamyllyyn Instagramissa erään fanitilinsä kommenttikentässä ja syytti lehdistöä valehtelusta.
– He saavat tietää totuuden, kun minua haastatellaan parin viikon päästä. Media kertoo valheita.
– Minulla on muistikirja, ja viime kuukausina tehdyistä sadasta uutisesta vain viisi oli totta. Kuvitelkaa, millaista se on. Pitäkää kiinni tuosta vinkistä.
Nevillen mielestä Ronaldon pitäisi astua asiansa kanssa julkisuuteen heti, eikä odotella kahta viikkoa.
Manchester United on aloittanut kautensa katastrofimaisesti häviten kaksi ensimmäistä sarjaotteluaan, joista jälkimmäisessä se kaatui Brentfordille peräti 0-4-lukemin. Lisäksi Unitedista on puhuttu jo pitkään seurana, jolla riittää ongelmia myös kentän ulkopuolella, kuten seurajohdossa ja edustusjoukkueen kulisseissa.
– Miksi (mielestäni) kaikkien aikojen parhaan pelaajan täytyy odottaa kaksi viikkoa kertoakseen Manchester Unitedin kannattajille totuuden? Nouse esiin nyt ja puhu, kirjoitti Neville entisestä joukkuekaveristaan Twitterissä.
– Seura on kriisissä ja se tarvitsee johtajia johtamaan. Hän on ainoa, joka voi tarttua tätä tilannetta niskasta kiinni!
Why does the greatest player of all time (in my opinion) have to wait two weeks to tell Manchester United fans the truth? Stand up now and speak. The club is in crisis and it needs leaders to lead. He’s the only one who can grab this situation by the scruff of the neck!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä