Helsingin Jalkapalloklubin selviytyminen Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen on saanut suomalaiset jalkapallon ystävät spekuloimaan, mitä joukkueita pääkaupungissa saatetaan nähdä tänä syksynä.

Tänään, perjantaina, järjestettävässä Eurooppa-liigan arvonnassa Klubin lohkovastustajiksi saatetaan arpoa esimerkiksi AS Roma, Manchester United tai Arsenal. Kakkoskoristakin on tarjolla muun muassa PSV Eindhovenia, AS Monacoa ja Real Sociedadia.

Kotiottelu esimerkiksi Manchester Unitedia vastaan täyttäisi luultavasti lehterit myös Helsingin olympiastadionilla, mutta HJK ilmoitti jo hyvissä ajoin, että se ei ole viemässä europelejään pois kotikentältään Bolt Arenalta.

Sosiaalisessa mediassa on herännyt HJK:n lohkopaikan varmistumisen jälkeen uudelleen keskustelua siitä, missä Klubin tulisi pelata kotiottelunsa Eurooppa-liigassa.

Osa on kannattanut otteluiden viemistä olympiastadionille siksi, että peleihin mahtuisi enemmän väkeä. Osa taas vastustaa pelien viemistä Bolt Arenalta, koska HJK menettäisi kotietunsa ja tekonurmialustansa, joka on monille Euroopan suurimmille seuroille varsin harvinainen näky.

HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti kommentoi aihetta perjantaina Twitterissä ja toisti, että Klubi ei ole lähdössä kotikentältään mihinkään.

– No ei tietenkään [siirretä pelejä Bolt Arenalta]. Ei kotietua saa myydä. Ja fanilippujen hinnat tulevat olemaan vastustajasta huolimatta maltillisia, kommentoi Riihilahti.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

Aki Riihilahti

@akiriihilahti

Panu Markkanen

@PanuMarkkanen
HJK ei siirrä #UELfi-pelejä pois Boltilta, kuten olivat aiemmin jo uutisoineet.

Aki Riihilahti

@akiriihilahti
Kotiareena Boltilla pelataan joka tapauksessa, ja yritetään saada perheystävälliset alkamisajat ja lippujen hinnat.
No ei tietenkään. Ei kotietua saa myydä. Ja fanilippujen hinnat tulevat olemaan vastustajasta huolimatta maltillisia.

HJK:n seurapomo kertoi myös Klubin tehneen UEFA:lle ”vahvan toiveen” siitä, että sen kotipelit saataisiin pelattua aikaisempaan alkamisaikaan, jotta mahdollisimman paljon nuoria ja lapsiperheitä pääsisi seuraamaan otteluita paikan päälle.

Eurooppa-liigan otteluiden alkamisajat ovat joko 19.45 tai 22.00 Suomen aikaa.

Seuraamme tällä erikoissivulla Eurooppa-liigan lohkoarvontaa reaaliajassa kello 14 alkaen.

LUE MYÖS:

Aki Riihilahti

@akiriihilahti

Jukka Kuopio

@JukkaKuopio
Tulee sitten kuka tahansa vastaan niin tärkeintä olisi että kotipelit eivät ala klo 22.00 vaan noin klo 18.30-19.00, jolloin myös junnut ja lapsiperheet pääsisivät peleihin. @akiriihilahti tekee varmasti parhaansa mutta riittääkö sekään? #UELfi #HJK
Juuri tästä syystä HJK tehnyt vahvan toiveen alkamisajoista