Veikkausliigan ykköstykki on neuvotellut jatkosopimuksesta – aiemmin kesällä tuli ”kuusinumeroinen” tarjous
Kuva: Juha Tamminen
FC Hakan hyökkääjä Lee Erwin on kertonut neuvottelevansa seuran kanssa uudesta sopimuksesta.
Erwin, 28, siirtyi Hakaan täksi kaudeksi kotimaastaan, ja skottikärki on ollut Valkeakoskella jymymenestys. Hän on pelannut Hakassa 24 ottelua tehden niissä yhteensä 12 maalia ja syöttäen neljä. Veikkausliigan maalipörssiä Erwin johtaa 11 osumallaan.
Hakan verkkosivuilla Erwin kertoo viihtyneensä Valkeakoskella erinomaisesti.
– Olen saanut paljon vastuuta ja todella nauttinut pelaamisesta. Vaikka hävisimme edellispelin (0-2 IFK Mariehamnia vastaan), niin olemme pelanneet kokonaisuudessaan hyvin viime aikoina. Jos verrataan viime kauteen, niin joukkue on paljon paremmissa asemissa ja se kertoo siitä, että asiat menevät oikeaan suuntaan.
Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen kertoi taannoin Aamulehdelle, että eräs turkkilaisseura oli tehnyt Erwinistä ”kuusinumeroisen” tarjouksen ja päävalmentaja Teemu Tainio sanoi yhden ottelun lehdistötilaisuudessa, ettei skottihyökkääjä ole myynnissä mistään hinnasta.
– En kiinnitä huhuihin mitään huomiota ennen kuin seura tulee sanomaan minulle, että nyt on jotain konkreettista. Siirtoikkunan ollessa auki lehdistö tykkää aina vähän revitellä. En ajattele mitään muuta kuin Hakaa tällä hetkellä ja keskittymiseni on täysin siinä. Onhan se tietenkin itseluottamuksen kannalta mukavaa, kun valmentaja sanoo, ettei ole myynnissä mistään hinnasta, sanoi Erwin.
Skottikärjen sopimus kattaa vain tämän kauden, mutta Erwin on neuvotellut Hakan kanssa uudesta diilistä.
– Olen tykännyt olla täällä ja olemme aloittaneet neuvottelut jatkosta. Tärkeintä on kuitenkin nyt keskittyä loppukauteen ja auttaa Haka mahdollisimman korkealle sarjataulukossa.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”