Helmarien MM-karsintaurakalle tyly päätös Tampereella

Helmarien MM-karsintaurakka päättyi tiistaina Tampereella. Helmarit hävisi MM-karsintojen viimeisessä ottelussaan Ruotsille tylysti 0-5.
Naisten A-maajoukkue jäi karsintalohkossa kolmanneksi, eli Suomi ei pelaa ensi kesän MM-lopputurnauksessa.
Ruotsi sen sijaan voitti karsintalohkon ja selviytyi lopputurnaukseen. Kummallakaan ei ollut sen suurempaa panosta tiistaisessa ottelussa, sillä Helmarit oli jo menettänyt viime viikolla jatkokarsintamahdollisuutensa. Ruotsi oli jo varmistanut lohkovoittonsa.
Kesän EM-lopputurnauksessa pelannut maajoukkue on varsin heikossa tuloskunnossa, vaikka se onkin kohdannut viime aikoina hyvin laadukkaita vastustajia. Helmarit on pelannut huhtikuun alusta lähtien kahdeksan ottelua, joista tuloksena on yksi voitto, yksi tasapeli ja kuusi tappiota.
Väliaikaisvalmentaja Marko Salorannalle tiistainen Ruotsi-ottelu oli toinen Helmarien peräsimessä.
Ottelua seurasi paikan päällä 6678 katsojaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS