HIFK:n konkari muisteli podcastissa derbyjä ulkomaan vuosiltaan: ”Jengillä oli tiiliskiviä”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelataan tänään, maanantaina, kauden toinen Stadin derby, kun HJK ja HIFK ottavat yhteen Bolt Arenalla kello 18.00.
HIFK:n puolustuspään konkari Sakari Mattila kertoi Suplan Veikkausliiga-podcastissa odottavansa Helsingin paikalliskamppailua innolla, mutta hän on kokenut urallaan kiivaita derbyjä myös ulkomailla.
Mattilan, 33, mieleen ovat jääneet erityisesti hänen edustamansa Ascolin ja Anconan väliset ottelut Italian Serie B:ssä kaudella 2009-10.
– Ehkä sellainen, jossa oli vähän kakka housussa, niin oli Ascolin kanssa Serie B:ssä, kun pelattiin Anconaa vastaan. Sitä ei oikein tajua täältä, millaisia noiden pienten kylien tai kaupunkien vastakkainasettelut on. Se ei ollut sama kaupunki, mutta se oli viereinen kaupunki.
– Me venattiin puolitoista tuntia kopissa pelin jälkeen, kun ei me voitu lähteä stadionilta. Kaikki fanit olivat saartaneet sen portin, mistä bussi lähti. Jengillä oli tiiliskiviä. Siinä olisi oikeasti voinut käydä niin, että ne tulee bussin ikkunoista läpi.
– Meillä oli vähän samanlainen kausi, että oli huonosti mennyt. Tiedettiin, että jotain tällaista voisi tulla, niin parkkeerattiin autoja ihan eri paikkoihin kuin normaalisti. Kun lähdettiin hotellilta kotiinpäin, niin autoa alettiin seuraamaan. Jotkut skootterit lähti seuraamaan. Oli vähän sellainen jännä fiilis.
– Tällaista ei ole Helsingissä kokenut. Se käytiin sitten läpi. Ultrafanit tuli muistaakseni kentälle jossain vaiheessa ja totesivat vaan, että nyt pitää hommat parantua. Edellisvuonna oli ollut jotain nyrkkitappelua pelaajiston ja fanien välillä. Eli omat fanit olivat tyytymättömiä tulokseen.
LUE MYÖS:
- Sakari Mattila taistelee Stadin derbyssä kasvattajaseuraansa vastaan – kertoi podcastissa mietteensä paikallispelistä ja vastasi Klubipäädyn kuittiin
- Ennakko: Kauden viimeisessä Stadin derbyssä valtavat panokset
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan