HJK haastaa todellisessa huippuottelussa La Ligan kärkiseuran – Perparim Hetemaj sivussa?
Kuva: Juha Tamminen
HJK aloittaa urakkansa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa torstai-iltana, kun se isännöi Real Betisiä Töölössä. Ottelu potkaistaan käyntiin Bolt Arenalla klo 19.45.
HJK pelasi jo maanantaina kauden viimeisessä Stadin derbyssä, ja sunnuntaina on edessä Veikkausliigan huippuottelu FC Hongan vieraana, joten HJK:n viikko on vähintäänkin kiireinen.
HJK:n julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin, että maanantaisessa derbyssä kylkiluunsa murtaneen Bojan Radulovićin pelikunto on vielä kysymysmerkki. Niin ikään HIFK-ottelussa puujalan saanut Paulus Arajuuri on sen sijaan varmasti pelikunnossa.
Maanantaina täydet minuutit pelannut Perparim Hetemaj saattaa sen sijaan olla sivussa Betis-ottelusta perheenlisäyksen vuoksi.
Pienelle vastuulle jääneet Fabian Serrarens ja Janne Saksela ovat sivussa Betis-ottelusta kolhujen vuoksi. Serrarens on nähty edellisen kerran kentällä heinäkuussa Viktoria Plzeň -vierasottelussa. Saksela on pelannut tällä kaudella kahdessa edustusjoukkueen ottelussa.
Kaikki HJK:n Eurooppa-liigan lohkovaiheen ottelut näkyvät maksullisesta Elisa Viihde Viaplaysta sekä maksullisilta V Sportin kanavilta.
Lähde: HJK
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu