Jääkö Liverpoolin tähtipelaaja MM-kisoista ulos? Syyskuun maaotteluissa nolla peliminuuttia

Liverpoolin laitapuolustaja Trent Alexander-Arnold on jätetty Englannin kokoonpanon ulkopuolelle maanantaina pelattavasta Nations Leaguen ottelusta Saksaa vastaan, kertoo BBC.
Alexander-Arnold, 23, on lukeutunut jo usean vuoden ajan Valioliigan suurimpiin tähtiin pelipaikallaan, mutta Englannin A-maajoukkueessa hän on jäänyt siihen nähden vähäiselle vastuulle.
Liverpoolissa jalkapallo-oppinsa saanut Alexander Arnold on muun muassa valittu kolmesti Valiololiigan ja kertaalleen Mestarien liigan tähdistökentälliseen, mutta hän on pelannut Englannin miesten maajoukkueessa vain 16 kertaa. Viime vuoden EM-kisat häneltä jäivät väliin loukkaantumisen takia.
Tänä vuonna Alexander-Arnold on päässyt kentälle vain yhdessä maaottelussa. Kokoonpanon ulkopuolelle jääminen Saksaa vastaan tarkoittaa sitä, että hän palaa syyskuun maajoukkuetauolta Liverpooliin ilman yhtään pelattua minuuttia.
Syyskuun maajoukkuetaukoa on pidetty siinä mielessä merkittävänä, että se on viimeinen ennen marraskuussa alkavaa MM-turnausta.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon