Paul Pogban polvi operoitiin maanantaina Italiassa.

Keskikenttäpelaaja siirtyi kesällä vapaana agenttina Juventukseen, mutta ei ole pelannut vielä otteluakaan uusvanhassa seurassaan paluunsa jälkeen. Polvikivut ovat pitäneet hänet sivussa heinäkuulta lähtien.

Pogballe annettiin aluksi kaksi mahdollisuutta. Joko hän menee leikkaukseen ja on sivussa pelikentiltä tammi-helmikuulle tai sitten edessä on hoitoa ilman leikkausta. Pogba valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon päästäkseen mukaan marras-joulukuun MM-lopputurnaukseen.

Kuntoutus ei kuitenkaan sujunut odotetusti ja Pogba päätti mennä leikkaukseen maanantaina.

Torinolaislehti Tuttosport haastatteli Pogban leikannutta Roberto Rossia.

– Pogba on kunnossa ja haluaa aloittaa kuntouttamisprosessin. Ulkoisen nivelkierukan vamma oli haastava, koska kudos oli mennyt rikki, ja sen vuoksi nivelkierukkavamma oli pahentunut.

Rossin mukaan Pogban vamma vain paheni ennen leikkauspäätöstä. Rossi kertoo Pogban olevan kahdeksan viikkoa sivussa joukkueen toiminnasta. MM-lopputurnaus alkaa noin kymmenen viikon päästä.

– Hoito ilman leikkausta ei toiminut. Oikeastaan vamma vain paheni. Kun aloitimme pelaajan tutkimisen, oli nivelkierukan poistaminen ainoa mahdollisuus. Yhteisymmärryksessä Juventuksen lääkärien kanssa olemme asettaneet Pogballe kahdeksan viikon poissaoloajan, jonka jälkeen hän palaa joukkueen pariin ja harjoituksiin.