Virallista! Jarkko Wissistä FC Interin uusi päävalmentaja – ”Kiinnostuin heti”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter on palkannut Jarkko Wissin päävalmentajakseen seuraavat kaksi kautta kattavalla sopimuksella. Diili sisältää myös yhden lisäkauden seuran optiolla.
Wiss, 50, luotsasi viimeksi Veikkausliigassa Ilvestä vuosina 2016-2021 valmennettuaan aiemmin Suomen nuorten maajoukkueita. Omalla pelaajaurallaan hänelle kertyi A-maaotteluita 45 kappaletta.
Ilveksen peräsimessä Wiss voitti Suomen Cupin vuonna 2019 ja johdatti jokaisella täydellä kaudellaan tamperelaiset viiden parhaan joukkoon Veikkausliigassa.
– Yhteydenottoja on ollut viime vuodesta saakka paljon, ja osaa olen harkinnut ja miettinyt, mutta olen koittanut antaa aikaa myös perheelle. Kun Inter otti yhteyttä, kiinnostuin heti, kertoo Wiss Interin tiedotteessa.
– Seurassa on hallinnollinen puoli kunnossa, se on hyvin johdettu ja struktuuri stadioneineen on hieno. Interissä on aina ollut hyviä pelaajia ja seuralle on syntynyt hyvä kannattajapohja ”suht lyhyessä” ajassa. Turussa olen saanut kokea sähköisiä otteluita monesti.
Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen ja FC Inter Turku Oy:n varapuheenjohtaja Nikolas Håkans vakuuttuivat Wississä erityisesti hänen kyvystään kehittää pelaajia.
– Halusimme muutoksen tapaamme toimia ja Jarkon mukana sen varmasti saamme. Jarkolla on vahvaa näyttöä eteenpäin pyrkivien pelaajien kehittämisestä. Tuo on tapa mihin suuntaan haluamme seurana mennä ja Jarkon valinta tukee tätä täydellisesti, Meriläinen sanoo.
– Olen erittäin tyytyväinen voidessani toivottaa Jarkon tervetulleeksi Interiin. Uskon että hänen myötään saamme Kupittaalle kokeneen, johtamistaitoisen valmentajan, joka ymmärtää arkisen työn merkityksen. Uskon että Jarkko tuo jatkumoa sille kehitykselle, mitä seuramme sisällä on tapahtunut, sekä hänen edustavan samoja arvoja meidän kanssamme, Håkans kommentoi.
Inter tiedotti tämän viikon alussa, että espanjalaisen Miguel Graun aika joukkueen päävalmentajana on tullut päätökseen. Grau siirtyi Interiin täksi kaudeksi, ja hänen viimeiseksi pelikseen jäi 0-1-lukemin hävitty Suomen Cupin finaali Kuopion Palloseuraa vastaan.
Wiss aloittaa työnsä Interissä marraskuun alussa, mutta loppukauden ajan sinimustia luotsaa Graun tilalle nostettu Ramiro Muñoz. Meriläisen mukaan seura ei kokenut tarpeelliseksi tuoda ulkopuolista valmentajaa loppukauden taustaryhmään.
– Tämä kausi ei ole meidän osalta todellakaan ohi. Meillä on Mestaruussarjan jälkeen vielä ohjelmassa ottelut paikasta Konferenssiliigan karsinnoissa, joten pelattavaa todellakin on.
– Meillä on edelleen koossa kaikilla osa-alueilla mitattuna erittäin osaava staffi, joka pystyy varmasti saavuttamaan tälle kaudelle asetetut tavoitteet. Maaottelutauko antaa Ramirolle ja muulle staffille aikaa tuoda omia toimintatapoja joukkueen toimintaan.
Jarkko Wiss kauden 2022 jälkeen FC Interin päävalmentajaksi 

Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläisen mukaan seura ei kokenut tarpeelliseksi tuoda ulkopuolista valmentajaa loppukauden taustaryhmään.
Lue uutinen
fcinter.fi/jarkko-wiss-ka…
#fcinterturku #veikkausliiga
Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläisen mukaan seura ei kokenut tarpeelliseksi tuoda ulkopuolista valmentajaa loppukauden taustaryhmään.
Lue uutinen
fcinter.fi/jarkko-wiss-ka…
#fcinterturku #veikkausliiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”