Ysipaidan kirous ei huolettanut Pierre-Emerick Aubameyangia – Tuchel: ”Hän ei pelkää menneisyyttä”
Pierre-Emerick Aubameyang siirtyi kesän siirtoikkunan viimeisenä päivänä Barcelonasta Chelseaan.
Chelsea maksoi hänestä noin 14 miljoonaa euroa ja lisäksi suostui purkamaan Marcos Alonson sopimuksen, jotta espanjalaispuolustaja sai siirtyä vapaana agenttina Barcelonaan.
Aubameyang ehti edustaa Barcelonaa vain noin puolen vuoden ajan. Hän siirtyi tammi-helmikuun vaihteessa vapaana agenttina Barcelonaan, ja ehti esiintyä edukseen Kataloniassa. Aubameyang pelasi viime kaudella 17 ottelua La Ligassa, joissa syntyi yhteensä 11 täysosumaa.
33-vuotias gabonilaiskärki valitsi uudessa seurassaan pelinumerokseen yhdeksikön.
9-paitaa on pidetty kirottuna Chelseassa jo pitkään, sillä kyseisen pelinumeron itselleen napanneet hyökkääjät ovat toistuvasti epäonnistuneet, ja odotukset ovat jääneet täyttämättä. Kyseiseen joukkoon kuuluu muun muassa Radamel Falcaon, Fernando Torresin, Tammy Abrahamin, Álvaro Moratan ja Gonzalo Higuaínin kaltaisia huippuhyökkääjiä.
Chelsean päävalmentaja Thomas Tuchel ei ole huolissaan siitä, etteikö ysipaitaa kantava Aubameyang onnistuisi Lontoossa pelinumerostaan huolimatta.
– Meidän työmme on löytää hänelle riittävästi tukea kentällä, jotta Aubameyang pääsee viimeistelemään hyökkäyksemme. Jos hän otti ysipaidan itselleen, ei hän mielestäni pelkää menneisyyttä ja sitä, mitä se numero merkitsee. Aubameyang on valmis kirjoittamaan oman historiansa Chelseassa ja jos hän on tarpeeksi rohkea ottamaan ysin itselleen, ottaa hän sen.
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa