Diego Maradonan viimeisestä ottelusta 25 vuotta – ura loppui viisi päivää klassikkokamppailun jälkeen: ”En kykene enää pelaamaan”
Diego Maradona pelasi ammattilaisuransa viimeisen ottelun tasan 25 vuotta sitten 25. lokakuuta 1997.
Maradonan viimeiseksi otteluksi jäi eteläamerikkalaisen seurajalkapalloilun suurin ottelu, eli Boca Juniorsin ja River Platen välinen Superclásico. Maradona pelasi avausjakson River Platen kotistadionina tunnetulla Monumentalilla. Maradonan edustama Boca Juniors voitti klassikko-ottelun kahdella toisen jakson maalilla 2-1.
Ennen ottelua julkisuudessa ei tiedetty sen jäävän Maradonan pelaajauran viimeiseksi kamppailuksi. Argentiinalaismediassa oli uutisoitu samalla viikolla Maradonan antaneen positiivisen dopingnäytteen.
Viisi päivää Superclásicon jälkeen Maradona tiedotti lopettaneensa uransa. Maradona julkaisi lopettamispäätöksensä 37. syntymäpäivänään.
– En kykene enää pelaamaan, joten ei ole järkeä jatkaa pelaamista. Lopetan mielummin nyt urani kuin maksan jatkamisesta isäni hengellä joidenkin asiasta tietämättömien toimittajien huhujen vuoksi, Maradona viittasi dopinghuhuihin.
– Nyt on tullut aika ilmoittaa urani päättymisestä. Tämä sattuu. Kukaan ei ole minua surullisempi.
Maradona kuuluu historian parhaimpiin jalkapalloilijoihin. Argentiinan A-maajoukkueessa maailmanmestaruuden voittanut Maradona muistetaan etenkin ajastaan Napolissa. Hän johdatti Napolin kahdesti Serie A:n mestariksi.
Maradona menehtyi sydänkohtauksen seurauksena marraskuussa 2020. Maradona oli kuollessaan 60-vuotias.
Lähteet: Infobae, Mundo Deportivo, Olé
LUE MYÖS:
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan

- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan