Juventuksen surkea alkukausi huipentui todelliseen mahalaskuun Mestarien liigassa
Mestarien liigan lohkovaiheen viides kierros käynnistyi tiistai-iltana.
Tiistaina pelattiin muutama mielenkiintoinen lohko-ottelu. Saksassa Borussia Dortmund isännöi Manchester Cityä. Manchester City oli jo varmistanut jatkopaikkansa. Kamppailu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin. Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola otti Erling Haalandin tauolla vaihtoon.
Lissabonissa todistettiin jopa seitsemän maalin trilleriä, kun Benfica ja Juventus iskivät yhteen. Panokset olivat selvät. Juventuksen oli voitettava ottelu pitääkseen jatkopaikkahaaveensa hengissä. Toisin kävi. Benfica voitti ottelun 4-3, ja johti ottelua jo 4-1, mutta Juventus iski lopussa kaksi salamamaalia.
Tappio tiesi Juventukselle sitä, ettei seura pelaa Mestarien liigan pudotuspeleissä, vaan eurourakka jatkuu joko Eurooppa-liigassa tai päättyy Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Juventuksen kausi on sujunut surkeasti. Seura on Serie A:ssa vasta kahdeksantena.
Mestarien liigan hallitseva mestari Real Madrid hävisi ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun RB Leipzig voitti espanjalaiset 3-2. Real Madrid johtaa lohkoaan pisteen erolla RB Leipzigiin.
Mestarien liigan voittajasuosikkeihin lukeutuva PSG murskasi Maccabi Haifan Pariisissa tylysti 7-2. Upeaa syyskautta pelaava Leo Messi iski kaksi maalia ja syötti toiset kaksi.
Lohkovaiheen viides kierros jatkuu keskiviikkona.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä