Lähde: Serie A:n paras pelaaja saamassa valtavan palkankorotuksen – AC Milan hylkäsi kesällä sadan miljoonan euron tarjouksen
Rafael Leão valittiin hiljattain Serie A:n viime kauden parhaaksi pelaajaksi.
Leão johdatti AC Milanin Serie A:n mestaruuteen ja nousi kauden aikana joukkueen ehdottomaksi avainpelaajaksi. Hieno vuosi on luonnollisesti herättänyt kiinnostusta myös muissa maisemissa. Chelsean kerrotaan tehneen Leãosta yli sadan miljoonan euron tarjouksen kesän siirtoikkunassa, mutta AC Milan piti kiinni tähtipelaajastaan.
Jos viime kausi sujui upeasti, myös alkanut kausi on lähtenyt käyntiin samalla tavalla. 13 ottelussa on syntynyt neljä maalia ja kahdeksan maalisyöttöä.
Vasemman laitahyökkääjän nykyinen sopimus AC Milanin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. AC Milan on neuvotellut jo pitkään Leãon edustajien kanssa uudesta jatkosopimuksesta. Leão tienaa nykyään noin 1,5 miljoonaa euroa kaudessa AC Milanissa. Leão vaatii edustajineen valtavaa palkankorotusta jäädäkseen seuraan.
Calciomercaton mukaan AC Milan tarjoaa Leãolle kuuden miljoonan euron nettovuosipalkkaa, joka voisi bonusten myötä nousta seitsemään miljoonaan euroon. Leãon nykyinen palkka voisi siten nelinkertaistua jatkosopimuksen yhteydessä. Leão on halukas solmimaan jatkosopimuksen, mutta haluaisi samalla pudottaa ulosostopykäläänsä 150 miljoonasta eurosta astetta alemmas.
LUE MYÖS:
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta

- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”