Neymar pettyi Ballon d’Orin äänestykseen maanmiehensä puolesta: ”Hän kuuluu vähintään kolmen parhaan joukkoon”

Paris Saint-Germainin brasilialaistähti Neymar on tyytymätön siihen, että hänen maanmiehensä, Real Madridin laitahyökkääjä Vinícius Júnior jäi Ballon d’Or -äänestyksessä vasta kahdeksanneksi.
Viníciuksen joukkuekaveri Karim Benzema valittiin maanantaina odotetusti maailman parhaaksi miespelaajaksi.
Benzema oli johtava pelaaja Madridin joukkueessa, joka voitti viime kaudella tuplamestaruuden (Espanjan La Liga & Mestarien liiga). Kaikkiaan Los Blancosin pelaajaryhmästä ylsi Ballon d’Orin kärkikymmenikköön neljä pelaajaa, kun Benzeman ja Viníciuksen joukkoon liittyivät myös Thibaut Courtois ja Luka Modric.
Kärkikolmikossa Benzeman takana olivat Liverpoolista Bayern Müncheniin siirtynyt Sadio Mané ja Manchester Cityn Kevin de Bruyne. Neymarin mielestä Viníciuksen olisi pitänyt olla Manén tai de Bruynen tilalla kolmen kärjessä.
– Benzema, hyvin ansaittu. Se taas ei ole oikein, että Vinícius tuli kahdeksanneksi. Hän kuuluu vähintään kolmen parhaan joukkoon, kirjoitti Neymar Twitterissä.
Vinícius pelasi viime kaudella Real Madridissa 52 ottelua tehden niissä yhteensä 22 maalia ja syöttäen 20. Hänen kauden viimeinen osumansa oli Mestarien liigan finaalin ainoa maali Liverpoolin verkkoon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”