”Nyt teet p*rkele maalin” – FC Lahden sankareilla oli helpottunut tunnelma Ruudun haastattelussa
FC Lahti varmisti sunnuntaina, että se pelaa Veikkausliigassa myös ensi kaudella, kun se kaatoi Turun Palloseuran liigakarsinnassa yhteismaalein 3-2.
Turussa joukkueet päätyivät avausosassa 1-1-tasapeliin, mutta Lahti oli sunnuntaina kotikentällään vahvempi maalein 2-1.
Hetkellisesti näytti jo siltä, että liigapaikka ratkaistaan jatkoajalla tai rangaistuspotkukilpailussa, kun Juri Kinnunen toi TPS:n tasoihin 88. minuutilla. Teemu Penninkangas survoi kuitenkin Lahden vain hetkeä myöhemmin takaisin johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta.
Penninkangas sanoi Ruudun haastattelussa, että hän ei viitsinyt tuulettaa voittomaaliaan liikaa, koska peliä oli jäljellä vielä joitain minuutteja.
– Totta kai oli tosi hyvä [tunnelma], mutta siinä oli vielä kellossa aikaa, niin ei uskaltanut antaa keskittymisen herpaantua liikaa.
– Mutta nyt on mahtavat fiilikset!
Penninkankaan tavoin täydet minuutit Lahden paidassa urakoinut Juho Pirttijoki sanoi, että hän ei lannistunut lainkaan TPS:n tasoituksesta.
– Uskoo ken tahtoo, mutta minulla oli heti TPS:n tasoituksen jälkeen sellainen fiilis, että me teemme vielä varsinaisella peliajalla 2-1-maalin.
– Sanoin Pennille, kun kulmapotku tuli, että ”nyt teet perkele maalin”, ja sehän teki. Oikein hyvä loppu tälle hommalle.
– Kyllä tässä on sen verran ollut surkea mieli ja masentavaa, että eiköhän tänään aika korkealle mennä. Koko joukkue, seura ja kaupunki on ansainnut sen, että Veikkausliigassa on ensi kaudella lahtelainen joukkue.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin