Marca: Sergio Ramosin MM-unelma ei käy toteen: ”Ei ole minusta kiinni”

Qatarin MM-lopputurnaus potkaistaan käyntiin alle kolmen viikon kuluttua.
Jotkut maajoukkueet ovat jo julkaisseet lopulliset kisajoukkueensa, mutta valtaosa tiedottaa joukkueistaan vasta reilun viikon kuluttua.
Espanja kuuluu MM-kisojen mustiin hevosiin. Sergio Ramos on pelannut edellisen kerran maajoukkueessa yli puolitoista vuotta sitten. PSG-topparin viime kausi meni pahasti penkin alle jatkuvien loukkaantumisten vuoksi. Tällä kaudella Ramos on päässyt jälleen pelikuntoon ja kuuluu PSG:n luottopelaajiin.
Espanjan A-maajoukkuevalmentaja Luis Enrique on madridilaismedian mukaan nimennyt Ramosin alustavaan MM-kisajoukkueeseensa. Alustavassa joukkueessa on 55 pelaajaa, ja lopulliseen kisajoukkueeseen mahtuu 26 pelaajaa.
Marcan saamien tietojen mukaan Ramosin mahdollisuudet päästä MM-kisoihin ovat hyvin minimaaliset. Ramos tiedostaa sen, mutta unelmoi siitä huolimatta paikasta kisajoukkueessa.
– Kaikki tietävät sen, mitä maani edustaminen merkkaa minulle. Mutta se ei ole minusta kiinni. Haluan edelleen palata maajoukkueeseen. Yksi unelmistani on pelata jälleen MM-kisoissa, Ramos totesi tiistaina.
Lehden mukaan Ramos aikoo pelata jalkapalloa huipputasolla 40-vuotiaaksi saakka. Ramos täyttää maaliskuussa 37 vuotta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen