Ykkösen maalikuningas etsii somessa uutta joukkuetta – palkkapyyntö oli liikaa ex-seuralle

KTP:stä tuttu espanjalaishyökkääjä Mika etsii itselleen uutta seuraa sosiaalisessa mediassa.
Mika, 29, pelasi Kotkassa ensimmäisen kerran jo vuonna 2020, jolloin hän tehtaili 20 ottelussa yhteensä 11 maalia ja syötti kolme.
Välissä hän kävi pelaamassa Kambodžassa Svay Riengin riveissä ennen kuin palasi KTP:hen viime kaudeksi entistä tehokkaampana. Mika pelasi päättyneellä kaudella 20 ottelua tehden niissä yhteensä 19 maalia ja syöttäen viisi, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
Mika voitti Ykkösen maalipörssin 15 osumallaan ja KTP nousi Veikkausliigaan. Espanjalaishyökkääjä ilmoitti kuitenkin kauden jälkeen, ettei jatka Kotkassa, koska hän ja KTP eivät päässeet yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta.
– Tämä ei ole helppoa. Toiveenani oli jatkaa pelaamista KTP:ssä, mutta lopulta emme ole päässeet sopimukseen, koska en ole tuntenut, että seura arvostaisi minua sillä tavalla, jonka olen mielestäni kentällä ansainnut, kirjoitti Mika lokakuussa Instagram-tilillään.
KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko kertoi viime kuussa Kymeen Sanomille, että kotkalaisseura teki Mikalle omilla mittareillaan todella kovan tarjouksen.
– Hänen palkkapyyntönsä ei ole meille realistinen suhteutettuna siihen, että hän on kuitenkin Veikkausliigassa katsomaton kortti. Meidän pitää ajatella koko joukkueen rakennuksen näkökulmasta tätä hommaa.
– Meidän tekemä tarjous on minun käsitykseni mukaan jo kovin, mitä täällä on ikinä pelaajalle maksettu.
Mikalle ei ole toistaiseksi löytynyt ottajaa muualtakaan. Perjantaina espanjalaishyökkääjä julkaisi Twitter-tilillään videokoosteen viime kaudestaan ja ilmoitti etsivänsä yhä uutta työnantajaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan