José Mourinhon sopimus AS Roman kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.

Mourinho on valmentanut AS Romaa noin puolentoista vuoden ajan. Viime kausi päättyi Serie A:n kuudenteen sijaan ja Konferenssiliigan mestaruuteen. AS Roma lähti kuluvaan kauteen suurten odotusten kera, mutta toistaiseksi kone on lähtenyt yskähdellen käyntiin. AS Roma on Serie A:ssa vasta seitsemäntenä.

Mourinho on saanut kritiikkiä pelitavastaan Roomassa.

Portugalilaislehti A Bolan saamien tietojen mukaan Mourinho on Portugalin jalkapalloliiton selvä ykkösvaihtoehto A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.

Lehden mukaan Mourinho tapaa Portugalin jalkapalloliiton puheenjohtajan maanantaina, jolloin osapuolet keskustelevat mahdollisesta pestistä maajoukkueen peräsimessä.

Mourinho haluaa joka tapauksessa valmentaa kauden loppuun AS Romassa. Seura ei ole valmis luopumaan valmentajastaan kesken kauden, ja olisi lähtökohtaisesti valmis neuvottelemaan Portugalin jalkapalloliiton kanssa kompensaatiosta kauden jälkeen.

Portugalilaismediassa on uutisoitu jo aiemmin siitä, että jalkapalloliitto on valmis suostumaan Mourinhon vaatimukseen kauden valmentamisesta loppuun AS Romassa. Liitto olisi valmis nimeämään maajoukkueelle väliaikaisen valmentajan maaliskuun EM-karsintaotteluihin.

Mourinho on osoittanut kiinnostuksensa pestiä kohtaan.