Brasilialle iso takaisku – kaksi pelaajaa jättää MM-kisat kesken
Brasilia on vahvistanut kaksi loukkaantumista miesten MM-kisajoukkueessaan.
Hyökkääjä Gabriel Jesus ja laitapuolustaja Alex Telles joutuvat jättämään turnauksen kesken. Kummatkin loukkasivat oikean polvensa perjantaina lohkovaiheen päätöspelissä Kamerunia vastaan.
Arsenalia edustavalla Jesusilla, 25, oli ongelmia polvensa kanssa jo syksyllä, mutta hän oli riittävässä kunnossa saadakseen kutsun Qatarin MM-kisoihin.
Sevillassa pelaava Telles, 29, taas sai iskun polveensa Kamerunia vastaan ja jätti kentän kyynelehtien.
Kummankin polvi kuvautettiin lauantaina, ja tutkimuksissa selvisi, että kumpikaan ei pysty jatkamaan pelaamista MM-kisoissa.
Jesusin ja Tellesin loukkaantumisten lisäksi Brasilia odottaa vielä, miten laitapuolustajien Danilon ja Alex Sandron sekä hyökkääjä Neymarin kuntoutuminen etenee.
Neljännesvälierässä Brasiliaa odottaa ensi maanantaina Etelä-Korea.
Katso pudotuspelikaavio kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ!
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Siirto on lähellä – nähdäänkö suomalainen Mestarien liigassa?
- Espanjan keskikenttäpelaaja tuo esiin uuden näkökulman Cristiano Ronaldosta
- Haastattelu: Tommi Pikkarainen kertoi miten Ghanan maajoukkuepelaaja päätyi VPS:ään
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- LIVESEURANTA: Brasilia kohtaa huimassa ottelussa Norjan!
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä