Hollannin keskikenttäpelaaja Frenkie de Jong sanoo, että hänellä ei ole hajuakaan, miten Argentiinan kapteenin Lionel Messin voi pysäyttää, vaikka he pelasivatkin yhdessä Barcelonassa kaksi vuotta.

De Jong, 25, ja Messi, 35, kohtaavat toisensa perjantaina miesten MM-kisojen puolivälierässä.

Kaksikko pelasi Barcelonassa 80 ottelua yhdessä ennen kuin Messi siirtyi viime vuonna Paris Saint-Germainiin, mutta perjantaina de Jong on ensimmäistä kertaa argentiinalaistähden kanssa kentällä eri puolilla.

– Minä tunnen hänet, mutten tiedä, miten hänet pysäytetään, sanoi de Jong Goalin mukaan.

– Hän on ratkaissut pelejä 15 vuoden ajan, eikä hänen pysäyttämisekseen ole yhtä tiettyä keinoa.

– Yleensä hän ratkoi pelejä myös harjoituksissa. Meidän on vain pysäytettävä hänet joukkueena.

– Emme ole viestitelleet toisillemme, enkä aiokaan. Näemme toisemme perjantaina.

Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal uskoo, että hänen joukkueensa voi hyödyntää Messin erityisaseman Argentiinan ryhmässä.

– Messi on kaikista vaarallisin luova pelaaja. Hän pystyy luomaan ja tekemään paljon maaleja, mutta hän ei osalllistu juurikaan puolustamiseen, kun he menettävät pallon. Se antaa meille mahdollisuuden.

Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!

 
Qatarin MM-kisojen kritiikki

Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.

  • Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
  • 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
  • Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
  • Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
  • Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
  • Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.

Lisätietoa aiheesta löydät täältä.