MM-kisoissa hauska hetki – Brasilian kaataja otti hymy huulillaan punaisen kortin
Kamerun nappasi perjantaina ensimmäisen ja viimeisen voittonsa Qatarin MM-kisoissa, kun se kaatoi mestarisuosikki Brasilian 1-0.
Voitostaan huolimatta Kamerun jäi lohkossaan kolmanneksi ja siten pudostuspelien ulkopuolelle. Lohkosta jatkoon etenivät Brasilia ja Sveitsi.
Brasiliaa vastaan Kamerunin ainoasta maalista vastasi 92. minuutilla Vincent Aboubakar, joka ei tainnut ajatella maalituuletustaan ihan loppuun saakka.
Aboubakar, 30, tuuletti osumaansa riisumalla pelipaitansa pois, mikä on keltaisen kortin arvoinen temppu. Hän ei ilmeisesti muistanut tai välittänyt, että oli ottanut kymmenen minuuttia aiemmin jo yhden keltaisen kortin. Näin ollen erotuomari joutui nostamaan taskustaan myös punaisen kortin.
Kamerunilaishyökkääjä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan kovin harmissaan ulosajostaan, vaan hän kävi kättelemässä tuomarin hyvässä hengessä ja poistui kentältä vieno hymy kasvoillaan.
Aboubakar on ranskalaislegenda Zinédine Zidanen jälkeen ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin ja ottanut punaisen kortin samassa miesten MM-ottelussa. Zidane teki samoin vuoden 2006 finaalissa Italiaa vastaan.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kovaa kulissipeliä: Barcelona teki uuden valituksen Mestarien liigan tapahtumista
- Lionel Messi on nyt jalkapalloseuran omistaja
- Huipputasolla pelannut maalivahti Alexander Manninger on kuollut 48-vuotiaana
- Harvinainen käänne: HJK teki tappiota ensi kertaa vuosiin
- AC Oulu putosi Suomen Cupista heti kättelyssä – Isokangas: ”Kyllähän tämä tulos on pettymys”
- Katso: Matti Peltola iski komean maalin
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen
- Julkisuuden henkilöistä tuttu Gilla FC tiedottaa: iso muutos!
- Jari Litmaselta tiukka ulostulo MTV:llä: ”Niihin ei pitäisi puuttua”
- Veikkausliiga-seuran päävalmentaja myönsi: vitosdivarin joukkue aiheutti isoja vaikeuksia
- Mikä oli Lionel Messin osuus valmentajan lähdössä? – Sisäpiiristä uusi paljastus
- Seitsemän maalia ja dramaattinen loppu: Bayern München pudotti Real Madridin
- Jättiyllätys: Lionel Messin mestarivalmentajalta odottamaton sokkipäätös
- AC Oulu putosi Suomen Cupista heti kättelyssä – Isokangas: ”Kyllähän tämä tulos on pettymys”
- Katso: Matti Peltola iski komean maalin
- Napolin omistajalta raju visio – punaiset ja keltaiset kortit pois jalkapallosta
- Haastattelu: IF Gnistanin Danny Pérez tähtää Venezuelan A-maajoukkueeseen
