Samuel Eto’o potkaisi Algerian fania päähän videolla – kommentoi nyt kuohuttanutta tekoaan: ”Lupaan vastustaa”
Kamerunin legendaarinen hyökkääjä Samuel Eto’o on pyytänyt anteeksi sitä, että hän potkaisi Algerian fania polvellaan kasvoihin aiemmin tällä viikolla.
Hän kuitenkin jatkoi sanomalla, että aikoo jatkossakin vastustaa algerialaisten ”säälimätöntä provokaatiota” perusteettomien lahjusväitteiden keskellä.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt La Opiniónin video, jossa 41-vuotias Eto’o menettää malttinsa YouTube-vloggaaja Said Mamounin kanssa ja hyökkää raivostuneena tämän kimppuun.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Mamouni, joka on tehnyt asiasta rikosilmoituksen Dohan poliisille, vahvisti omilla some-kanavillaan kysyneensä Eto’olta, oliko tämä lahjonut erotuomaria.
– Hän hyökkäsi kimppuuni, koska kysyin häneltä Gassamasta, Mamouni sanoo viitaten gambialaiseen erotuomariin Bakary Papa Gassamaan, joka tuomitsi kiistanalaisen karsintaottelun, jonka voitettuaan Kamerun pääsi MM-kisoihin Algerian kustannuksella.
Algerian jalkapalloliitto väitti, että Gassaman maaliskuussa suorittama toisen ottelun tuomarointi oli ”skandaalimaista”, mutta FIFA:n erotuomarikomitea hylkäsi näkemyksen.
Eto’o, joka edusti maineikkaalla pelaajaurallaan muun muassa Internazionalea, Barcelonaa ja Chelseaa, twiittasi myöhemmin ”vilpittömän anteeksipyyntönsä” maanantain episodin johdosta.
– Haluaisin pyytää anteeksi, että menetin malttini ja reagoin tavalla, joka ei vastaa persoonaani, Eto’o kirjoitti.
– Pyydän yleisöltä anteeksi tätä valitettavaa tapausta. Lupaan vastustaa jatkossakin joidenkin algerialaisten kannattajien armotonta provosointia ja päivittäistä häirintää.
Eto’o jatkoi kertomalla siitä, miten syytökset lahjuksista ovat perättömiä.
– Vaadin Algerian viranomaisia ja jalkapalloliittoa ottamaan vastuuta tuodaksemme lopun tälle epäterveelliselle ympäristölle, ennen kuin kohtaamme mitään vakavempaa tragediaa.
LUE LISÄÄ!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”