Louis van Gaalin peluuttama jalkapallo ei miellyttänyt Hollannin A-maajoukkueen uutta päävalmentajaa: ”Asiat on tehtävä eri tavalla”
Hollannin jalkapalloliitto esitteli maanantaina Ronald Koemanin A-maajoukkueensa uutena päävalmentajana.
Jalkapalloliitto ilmoitti jo viime huhtikuussa Koemanin palaavan A-maajoukkueen päävalmentajaksi Qatarin MM-lopputurnauksen jälkeen. Louis van Gaal jätti pestin kisojen jälkeen. Hollanti eteni MM-lopputurnauksessa puolivälieriin.
Koeman on aiemminkin urallaan valmentanut Hollannin A-maajoukkuetta. Koeman luotsasi maajoukkuetta vuodet 2018-20 ennen pestiään Barcelonassa.
– MM-kisoissa oli hetkiä, jolloin ajattelin, että asiat on tehtävä eri tavalla. Mutta ne olivat silloisen valmentajan päätöksiä. Haluan tehdä asiat eri tavalla. Hollannissa yritämme pelata kaunista jalkapalloa ja haluamme pelata 20 ottelun tappiottoman putken. Olisi uskomatonta, jos saavuttaisimme sen.
Van Gaal peluutti kolmen topparin linjaa MM-kisoissa. Van Gaal käytti 3-4-1-2 -muotoa Qatarissa, mutta Koeman palaa perinteiseen 4-3-3:een.
– Palaamme 4-3-3 -muotoon. Joskus muutan muotoa, mutta pelimme perustuu neljään puolustajaan.
Hollanti kohtaa EM-karsinnoissa Ranskan, Irlannin, Kreikan ja Gibraltarin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton