Romelu Lukaku kertoi missä haluaa pelata ensi kaudella: ”Odotamme löytävämme ratkaisun”

Romelu Lukaku siirtyi viime kesänä Chelseasta lainalle Internazionaleen.
Lukaku oli siirtynyt vuotta aiemmin Interistä Chelseaan yli 110 miljoonalla eurolla, mutta ei onnistunut odotetulla tavalla Lontoossa ja palasi Interiin. Lukakun syyskausi meni pahasti penkin alle jatkuvien loukkaantumisten vuoksi. Lukaku kykeni pelaamaan vain muutamassa ottelussa.
Kallispalkkainen Lukaku kertoi Sky Sport Italian haastattelussa haluavansa jäädä Interiin. Inter haluaisi tiettävästi neuvotella Chelsean kanssa myös ensi kauden kattavasta lainasopimuksesta, mutta vain, jos Lukakun loukkaantumisongelmat hellittävät.
– Ihmiset tietävät, mitä haluan. Nyt minun on tehtävä kaikki tarvittava sen eteen, jotta Inter voittaa ja sen jälkeen katsotaan, mitä tapahtuu. Haluaisinko lopettaa urani täällä? Pitäisin siitä. Se on normaalia, mutta haluaisin myös palata Anderlechtiin lopettamaan urani. Se on ideani.
– Olen onnellinen Interissä. Olemme kunnianhimoisia kehittymisen suhteen ja haluan jäädä tänne ja tehdä asiat hyvin. Myöhemmin puhumme Chelsean kanssa ja odotamme löytävämme ratkaisun.
Lukakun odotetaan nousevan Interin avauskokoonpanoon keskiviikkoisessa Napoli-huippuottelussa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS