Marco Reus on todellinen Borussia Dortmundin seuralegenda.

Reus on Dortmundin oma kasvatti, mutta lähti nuorena muihin maisemiin ja palasi seuraan lopulta kesällä 2012. Reus on pelannut seuran edustusjoukkueessa jo yli kymmenen vuoden ajan.

Dortmundin kapteeni on pelannut vuosien saatossa seurassa komeat 368 ottelua, joissa on syntynyt 156 maalia ja 117 maalisyöttöä.

33-vuotias Reus on kärsinyt urallaan merkittävistä loukkaantumisista, jotka ovat pitäneet hänet sivussa pelikentiltä pitkään.

Reusin nykyinen sopimus Dortmundin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Kuluva kausi on mennyt jälleen loukkaantumisten kanssa taistellen, sillä syyskuun puolivälin jälkeen Reus on pelannut vain kahdessa ottelussa nilkkavaivojen vuoksi.

Skyn mukaan RB Leipzig haluaa Reusin kesällä riveihinsä. Reusin agentti oli seuraamassa lauantaina RB Leipzigin ja Bayern Münchenin välistä ottelua. RB Leipzigin seurajohto oli kutsunut Reusin agentin paikan päälle stadionille.

RB Leipzig kaavailee Reusista korvaajaa Christopher Nkunkulle, joka siirtyy kuluvan kauden jälkeen Chelseaan.