Suuryllätyksiä Serie A:ssa – AC Milanille ja Juventukselle nolot tappiot, Napoli jatkaa hurjaa kauttaan
Serie A:ssa nähtiin todellisia yllätystuloksia sunnuntaina.
Hallitseva mestari AC Milan koki melkoisen nöyryytyksen hävittyään kotistadionillaan kahdeksan ottelun voitottomassa putkessa olleelle Sassuololle peräti 2-5. Sassuolo johti ottelua toisella jaksolla 5-1.
Kuluva vuosi on alkanut AC Milanin osalta suorastaan surkeasti. Se on kuuden ottelun voitottomassa putkessa ja päästänyt edellisessä kolmessa ottelussa yhteensä 12 maalia. AC Milan on samalla pudonnut sarjataulukossa viidenneksi.
Muutamaa tuntia myöhemmin Juventus koki niin ikään nöyryyttävän tappion kotistadionillaan. AC Monza haki pisteet Torinosta maalein 2-0 ja lisäsi Juventuksen ahdinkoa. Juventus on parhaillaan sarjataulukossa 13. sijalla. Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija on karannut 15 pisteen päähän. Juventus kärsi hiljattain melkoisen rangaistuksen, kun siltä otettiin 15 pistettä pois talousrikosten vuoksi.
Jos AC Milan ja Juventus jatkoivat tarpomistaan sunnuntaina, ei samaa voi sanoa sarjakärki Napolista. Napoli voitti AS Roman 2-1. Giovanni Simeone iski loppuhetkillä ottelun voittomaalin. Napoli johtaa Serie A:ta peräti 13 pisteen erolla Internazionaleen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”