GdS: Edellisestä ottelusta vierähtänyt kymmenen kuukautta – Paul Pogban paluu pelikentille venyy jälleen
Paul Pogba siirtyi viime kesänä vapaana agenttina Juventukseen.
Pogba kieltäytyi Manchester Unitedin jatkosopimustarjouksesta ja palasi kuuden vuoden jälkeen Juventukseen.
Pogba palasi torinolaisjätin riveihin merkittävien odotusten kera. Pogba pelasi itsensä Juventuksen kannattajien sydämiin vuosina 2012-16, ja kuului maailman parhaimpien keskikenttäpelaajien joukkoon pelatessaan Italiassa.
Ranskalaistähden paluu Juventukseen on kuitenkin ollut toistaiseksi suuri pettymys.
Pogba pelasi kesällä yhdessä harjoitusottelussa, mutta loukkasi sittemmin polveaan. Polvea hoidettiin ilman leikkausta noin kuukauden ajan, mutta sitten polvi päätettiin operoida. Pogba ei pelannut syyskaudella otteluakaan Juventuksessa.
Keskikenttäpelaaja palasi hiljattain Juventuksen kokoonpanoon, kun seura hävisi kotikentällään Monzalle 0-2. Pogba seurasi ottelun penkiltä. Pogbaa ei kuitenkaan otettu Coppan Lazio-ottelun kokoonpanoon, koska Juventus-luotsi Massimiliano Allegrin mukaan pelaaja kärsii loukkaantumisesta.
La Gazzetta dello Sportin saamien tietojen mukaan Pogba ei pelaa sunnuntaina Salernitanaa vastaan. Lisäksi ensi viikon Fiorentina-ottelu menee sivu suun, mutta Pogban odotetaan palaavan kokoonpanoon kahden viikon kuluttua, kun Juventus aloittaa urakkansa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä. Juventus kohtaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Nantesin.
Pogba tienaa Juventuksessa noin kymmenen miljoonaa euroa kaudessa, ja kuuluu joukkueen parhaimpaan palkkaluokkaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena