Italialaisseuran toimistolle ilmestyi katkaistu sian pää – ”Seuraavat ovat teidän”
Italian Serie A:ssa pelaavan Sampdorian toimistolle toimitettiin lauantaina katkaistu sian pää, kertoo ESPN.
Sian pää löytyi laatikosta yhdessä seuran entiselle puheenjohtajalle Massimo Ferrerolle ja nykyiselle varapuheenjohtajalle Antonio Romeille osoitetun viestin kanssa, jossa luki ”seuraavat päät ovat teidän”.
Viime kuussa Sampdorian toimistoon toimitettiin tyhjä luoti, jonka mukana tuli uhkauksia Ferreroa ja seuran edellistä omistajaa Edoardo Garronea vastaan.
Ferrero, joka yhä hallitsee Sampdoriaa perheomistuksen kautta, erosi tehtävästään sen jälkeen, kun hänet pidätettiin vuonna 2021 jalkapalloon liittymättömistä taloudellisista syytteistä.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Sampdoria ilmaisi lausunnossaan ”syvän raivon ja närkästyksen jälleen yhden vakavan uhkailutapauksen johdosta”.
Ferrero on kannattajien epäsuosiossa, sillä fanien mukaan hän ajaa Sampdorian taloutta alas ja kieltäytyy myymästä seuraa uusille omistajille, jotka kykenisivät pelastamaan sen taloudellisesta ja urheilullisesta ahdingosta.
Sampdoria on kirjoitushetkellä Serie A:ssa viimeistä edellisenä, kahdeksan pisteen päässä putoamisviivasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla

- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”