Kroatian A-maajoukkueluotsi boikotoi The Best -gaalaa – latasi suorat sanat FIFA:lle: ”Olen pettynyt heidän asenteeseensa”
Kroatia voitti joulukuussa pronssia Qatarin MM-lopputurnauksessa.
Kroatia on noussut viime vuosina jalkapalloilevan maailman ehdottomalle huipulle, sillä kesän 2018 MM-lopputurnauksessa se ylsi finaaliin. Ranska voitti silloisen finaalin 4-2, mutta Kroatia oli kisojen suurin yllättäjä.
Kroatia eteni myös Nations Leaguen Final Four -turnaukseen, joka pelataan kesäkuussa Hollannissa. Turnaukseen pääsivät mukaan Nations Leaguen A-liigan lohkovoittajat.
Kroatian A-maajoukkueen päävalmentaja Zlatko Dalić boikotoi maanantaina Pariisissa järjestettyä FIFA:n The Best -gaalaa.
Dalić ei osallistunut The Best -palkinnon äänestykseen, vaikka hänellä oli maajoukkuevalmentajana mahdollisuus äänestää omia ehdokkaitaan. Dalić kertoi Kroatian jalkapalloliiton julkaisemassa tiedotteessa, miksi boikotoi tilaisuutta. Maajoukkuevalmentajan mielestä FIFA ei kunnioita Kroatiaa tarpeeksi.
– Olen pettynyt FIFA:n asenteeseen Kroatian A-maajoukkueen suhteen. Mielestäni kaiken sen jälkeen, mitä olemme saavuttaneet, ansaitsemme enemmän kunnioitusta jalkapallon kansainväliseltä kattojärjestöltä. Olemme ainoa maajoukkue, joka on ollut neljän parhaan joukossa kaksissa edellisissä MM-kisoissa ja Nations Leaguessa.
– Olemme nousseet kansainvälisen lehdistön otsikoihin voitettuamme maailman parhaan joukkueen, eli Brasilian ja olemme Ranskan kanssa ainoa joukkue, joka on voittanut mitalin kaksissa edellisissä MM-kisoissa. Vuonna 2022 voitimme Ranskan Pariisissa ja Tanskan Kööpenhaminassa. Lisäksi pudotimme Brasilian ja Belgian MM-kisoista. Kesän 2021 EM-lopputurnauksen jälkeen olemme pelanneet 23 ottelua, joista hävisimme vain kaksi.

Leo Messi voitti maanantaisessa gaalassa vuoden parhaalle pelaajalle jaettavan The Best -palkinnon. Luka Modrić oli ainoa kroatialaispelaaja ehdokkaiden joukossa. Se suututti Dalićin.
– Kaiken tämän jälkeen katson 14 pelaajan ehdokaslistaa The Best -palkintoon. Modrićia lukuun ottamatta missä muut kroatialaiset pelaajat ovat? En halua mainita ainuttakaan ehdolla ollutta pelaajaa, koska kunnioitan jokaista pelaaja- ja valmentajaehdokasta todella paljon, mutta eikö siellä todella ollut tilaa Mateo Kovačićille? Missä Joško Gvardiol on? Hänet valittiin MM-kisojen ja Bundesliigan tähdistöjoukkueeseen. Eikö Dominik Livaković ansaitse olla ehdokkaana vuoden parhaalle maalivahdille jaettavassa palkinnossa kaiken sen jälkeen, mitä hän teki Qatarissa, valmentaja kysyi.
Dalićin mukaan Kroatian A-maajoukkuepelaajat olisivat ehdolla lukuisissa palkinnoissa, jos he olisivat kotoisin suurista jalkapallomaista.
– Jos englantilaiset, brasilialaiset, espanjalaiset, saksalaiset tai italialaiset pelaajat olisivat saavuttaneet tällaisia tuloksia, olisivat he ehdokkaina jokaisessa palkinnossa. Haluamme enemmän kunnioitusta meille, joukkueellemme ja pelaajillemme. Olemme voittaneet kaksi mitalia MM-kisoissa ja ansaitsemme kunnioitusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin