Lähde: Marokko haluaa AC Milan -tähden maajoukkueeseensa
Brahim Díaz voitti viime kaudella AC Milanin kanssa Serie A:n mestaruuden.
Brahimin lainasopimus AC Milanin kanssa päättyy tänä kesänä, ja edessä on paluu Real Madridiin. Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana tunnettu Brahim on viimeistellyt kuluvalla kaudella viisi maalia AC Milanin paidassa. Brahim iski tiistaina voittomaalin Tottenhamin verkkoon Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa San Sirolla.
Bein Sportsin saamien tietojen mukaan Marokon A-maajoukkueen päävalmentaja Walid Regragui haluaa houkutella Brahimin edustamaan maajoukkuetasolla Marokkoa.
Regragui uskoo Marokon MM-kisamenestyksen nostavan saumoja Brahimin vakuuttamisen suhteen. Marokko sijoittui Qatarin MM-lopputurnauksessa sensaatiomaisesti neljänneksi pudotettuaan neljännesvälierissä Espanjan ja puolivälierissä Portugalin.
23-vuotias Brahim on syntynyt Espanjassa, ja on edustanut Espanjaa lukuisissa juniorimaajoukkueissa.
Marokon jalkapalloliitto yritti houkutella Brahimia maajoukkueeseensa tiettävästi juuri ennen Qatarin MM-kisoja, kun joukkue kärsi yllättävistä loukkaantumisista, mutta tuolloin pelaaja ei näyttänyt ehdotukselle vihreää valoa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla

- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”