Onko Man City huonompi joukkue Erling Haalandin kanssa? – Näin Arsène Wenger analysoi muuttunutta joukkuetta
Erling Haaland siirtyi viime kesänä Borussia Dortmundista Manchester Cityyn.
Haaland pelaa maalien muodossa loistavaa kautta. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 29 ottelussa on syntynyt yhteensä 31 maalia ja Haaland johtaa ylivoimaisesti Valioliigan maalipörssiä.
Manchester City on dominoinut viime vuodet Valioliigaa.
Viimeisen viiden vuoden aikana se on voittanut neljästi Valioliigan mestaruuden. Kuluva kausi on ollut kuitenkin ailahtelevampi kuin edelliset. Manchester City on menettänyt tällä sarjakaudella seitsemässä ottelussa pisteitä, vaikka sarjakierroksia on pelattu vasta 22 kappaletta. Viime vuosina joukkue on keskimäärin menettänyt kokonaisen sarjakauden aikana pisteitä noin 6-12 kertaa.
Viime aikoina englantilaismediassa on puhuttu siitä, että Manchester City on Haalandin kanssa huonompi joukkue. Muun muassa Sky Sportsin jalkapalloasiantuntija Jamie Carragher sanoi, ettei Manchester City osaa käyttää Haalandin vahvuuksia oikein ja se tekee joukkueesta aiempaa huonomman, mutta pelaajalegendan mielestä se ei ole suinkaan Haalandin, vaan joukkueen pelifilosofian vika.
Legendaarinen jalkapallovalmentaja Arsène Wenger otti tapaukseen kantaa beIN Sportsin haastattelussa.
– Se, että sanoo Manchester Cityn olevan huonompi joukkue Haalandin kanssa on varsin voimakkaan sanan käyttämistä. Sanotaan niin, että Haaland tekee Manchester Citystä erilaisen joukkueen. Millä tavalla? Nyt Haalandin kanssa Manchester City ei saa palloa takaisin itselleen niin nopeasti. Ja pallon saadessaan he pelaavat nopeasti löytääkseen Haalandin.
– Aiemmin Manchester City oli kärsivällisempi pallon kanssa. Pelaajat vaihtoivat pelipaikkojaan. Syötöt olivat lyhyempiä ja teknisesti erilaisia. Nyt Manchester City keskittyy palvelemaan Haalandia laidalta lähtevillä keskityksillä tai syötöillä tyhjään tilaan.
LUE MYÖS:
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”
- Mikael Forssell jättää HJK:n
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Virallista: Sixten Boströmin rooli muuttuu KuPSissa
- HJK:n toppari siirtyy AC Ouluun