Relevo: Tästä syystä Bayern München päätti palkata Thomas Tuchelin kesken kauden – pelkäsi Real Madridia

Bayern München nimesi Thomas Tuchelin uudeksi päävalmentajakseen viime perjantaina.
Julian Nagelsmann sai potkut puolentoista vuoden mittaisen pestinsä päätteeksi.
Bayern on parhaillaan Bundesliigassa toisena pisteen perässä sarjakärki Borussia Dortmundia. Se on myös mukana Mestarien liigan puolivälierissä ja Saksan Cupissa, joten Bayernilla on edelleenkin teoriassa mahdollisuus voittaa triplamestaruus kuluvalla kaudella.
Espanjalaismedia Relevon saamien tietojen mukaan Tuchel vietti pitkiä aikoja Ibizalla saatuaan potkut Chelseasta syyskuussa. Ibizalla asunnon omistava Tuchel opiskeli aktiivisesti espanjaa voidakseen tulevaisuudessa valmentaa Espanjassa.
Relevon mukaan Real Madrid tiedusteli Tuchelin saatavuutta valmentajan edustajilta ensi kautta varten. Tuchel vastasi tiedusteluihin positiivisesti, mutta kontaktit eivät lopulta edenneet sen pidemmälle.
Bayern oli tietoinen Tuchelin ja Real Madridin välisestä yhteydenpidosta ja päätti siten toimia nopeasti saadakseen valmentajan itselleen. Bayern suunnitteli aluksi palkkaavansa Tuchelin päävalmentajakseen vasta kuluvan kauden jälkeen, mutta ei halunnut ottaa riskiä Tuchelin mahdollisen Real Madrid -pestin suhteen.
Real Madridin nykyinen päävalmentaja Carlo Ancelotti saattaa jättää seuran jo kuluvan kauden jälkeen, vaikka luotsin sopimus kattaa vielä ensi kauden.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Mestaruusunelma suli – Jude Bellinghamille palkinto hienosta kaudesta
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla