”Tietenkin tämä ajaa Leon pois” – asemiehet jättivät uhkaviestin Messille, ex-joukkuekaveri ei usko tähden palaavan kotikulmille
Newell’s Old Boysin päävalmentaja Gabriel Heinze uskoo, että viimeaikaiset tapahtumat tekevät Lionel Messin paluun seuraan entistä epätodennäköisemmäksi.
Paris Saint-Germainia edustavan Messin, 35, tulevaisuus on hämärän peitossa, sillä hänen diilinsä PSG:n kanssa on päättymässä ensi kesänä, vaikka jatkosopimuksella on spekuloitu jo kuukausia.
Joissain huhuissa Messiä on viety myös Newell’s Old Boysiin, jota hän edusti lapsena ennen kuin siirtyi Barcelonaan, jossa hän nousi lopulta seurahistorian parhaaksi maalintekijäksi.
Heinze epäilee kuitenkin, että Messiä tai muitakaan argentiinalaistähtiä ei kiinnosta palata pelaamaan Rosarioon tai kotimaahansa, jos he uskovat sen olevan riski itselleen tai perheelleen.
Varhain torstaiaamuna aseistetut miehet jättivät uhkaavan viestin Messille hyökättyään hänen vaimonsa Antonela Roccuzzon perheen omistamaan supermarkettiin.
Kaksi moottoripyörällä liikkunutta henkilöä ampui 14 laukausta Rosarion Lavallen kaupunginosassa sijaitsevan Unico-ruokakaupan ikkunoita ja etuovea kohti.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Kukaan ei loukkaantunut hyökkäyksessä, eikä vielä ole selvillä, miksi hyökkääjät ottivat kyseisen supermarketin kohteekseen.
Paikallinen poliisi kertoi, että asemiehet jättivät pahvinpalaan kirjoitetun uhkaavan viestin, jossa luki: ”Messi, me odotamme sinua. Javkin on huumekauppias. Hän ei aio huolehtia sinusta.” Pablo Javkin on Rosarion pormestari.
Messin kanssa Argentiinan paidassa pelannut Heinze uskoo, että hänen entinen maajoukkuekaverinsa ei ole tällä hetkellä erityisen innoissaan ajatuksesta palata kotiin.
– Tietenkin tämä ajaa Leon ja kaikki muutkin pois, sanoi Heinze TUDN:n mukaan.
– Puhumme tästä, koska hän on Leo, mutta on myös monia muita [pelaajia], jotka haluaisivat palata Argentiinaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä