Thomas Tuchel puolusti Bayernin hyllyttämää Sadio Manéa: ”Jokaisella on oikeus tehdä virhe”
Bayern Münchenin päävalmentaja Thomas Tuchel sanoo, että Sadio Manén ja Leroy Sanén välinen selkkaus on seuran osalta selvitetty.
Mané, 31, kävi lehtitietojen mukaan käsiksi joukkuekaveriinsa Sanéen, 27, viime tiistaina Bayernin ja Manchester Cityn välisen Mestarien liigan ottelun jälkeen.
Senegalilaislaituri oli tiettävästi tyytymätön siihen, miten Sané oli puhunut hänelle tietyssä tilanteessa pelin aikana, ja löi häntä naamaan pukuhuoneessa.
Bayern tiedotti torstaina, että se on hyllyttänyt Manén yhden ottelun ajaksi ja antanut hänelle sakon, joka on Goalin mukaan 500 000 euroa.
– En todistanut tilannetta itse, koska olin valmentajien huoneessa. En nähnyt tai kuullut mitään. Puhuin välittömästi kaikille asianosaisille. Koska kyseessä oli erittäin räikeä tapaus, meidän oli tarpeen selvittää asia ennen seuraavia harjoituksia ja olla selkeä viestinnässämme kaikille täällä työskenteleville. Olemme puhdistaneet ilmaa, jotta voimme taas harjoitella hyvin yhdessä, kommentoi Tuchel BuLiNewsin mukaan.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Emme ole ensimmäinen joukkue, jossa on ollut tällainen tapaus, emmekä ole viimeisiä. Meillä oli positiivinen, energinen ilmapiiri harjoituksissa.
Tuchel puolusti Manéa, joka osoitti hänen mukaansa syvää katumusta teostaan.
– Minä olen ensimmäisenä puolustamassa häntä. Olen tuntenut hänet niin kauan, tunnen hänen ympäristönsä, tunnen hänet yksinomaan huippuammattilaisena. Hän ei ole koskaan, koskaan, koskaan syyllistynyt mihinkään.
– Jokaisella on oikeus tehdä virhe. Tämä oli liikaa ja vastoin joukkueen ja Bayernin sääntöjä. Hän on selvästi myöntänyt sen ja pyytänyt anteeksi täysin vilpittömästi. Minulle oli tärkeää, että hän jatkoi harjoituksissa.
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja