Bayern München hyllytti Sadio Manén – syynä joukkuekaverin lyöminen
Bayern München on hyllyttänyt laitahyökkääjänsä Sadio Manén seuraavasta ottelustaan ja antanut hänelle sakot.
Rangaistuksen taustalla on Manén, 31, käytös tiistaina pelatun Bayernin ja Manchester Cityn välisen Mestarien liigan ottelun jälkeen. Lehtitietojen mukaan senegalilaistähti löi pukuhuoneessa joukkuekaveriaan Leroy Sanéa, jolta aukesi huuli.
Kaksikon riitely alkoi kentällä pelin loppuvaiheilla ja yltyi pukuhuoneessa Manén aloitteesta väkivaltaiseksi. Riitapukarit oli revittävä irti toisistaan ja Mané käskettiin käytävän puolelle rauhoittumaan.
Saksalaismedian mukaan Mané jatkoi pelin jälkeen Münchenin lentokentältä matkaansa joukkueen bussilla, kun taas Sané haettiin toisella kyydillä pois. Kumpikin osallistui torstaina Bayernin harjoituksiin ennen kuin seura tiedotti Manén rangaistuksesta.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Manélla ja Sanélla ei tiettävästi ole ollut aiemmin mitään ongelmia keskenään. Heidän kinastelunsa alkoi kentällä sattuneesta tilanteesta, jonka jälkeen Sané antoi Manélle suoraa palautetta, mitä senegalilaislaituri ei arvostanut.
– Sadio Manéa ei valita Bayernin kokoonpanoon lauantain kotiottelussa Hoffenheimia vastaan. Syynä on hänen huono käytöksensä Bayernin Mestarien liigan ottelun jälkeen. Mané saa myös sakon, kommentoi Bayern tiedotteessaan.
Vaikka tiedotteessa puhutaan yhden ottelun mittaisesta hyllytyksestä ja sakoista, Saksassa on spekuloitu myös Manén mahdollisella lähdöllä.
Hänen debyyttikautensa Bayernissa on sujunut alle odotusten, eikä tuore lyömistapaus ole ainakaan plussa hänen papereissaan. Skyn sisäpiiritoimittajan Florian Plettenbergin mukaan Bayernin joukkueessa on useampi pelaaja, joka uskoo, ettei Mané enää jatka seurassa kuluvan kauden jälkeen. Senegalilaistähti siirtyi Bayerniin viime kesänä Liverpoolista 32 miljoonalla eurolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat