”En osannut odottaa tätä” – Thomas Tuchel hämillään Bayernin surkeasta vireestä
Bayern Münchenin uusi päävalmentaja Thomas Tuchel sanoo, että hänen joukkueensa näyttää rättiväsyneeltä.
Tuchel on ehtinyt olla Bayernin puikossa seitsemän ottelua, joista joukkue on voittanut vain kaksi ja hävinnyt kolme.
Hän otti debyyttiottelussaan ison voiton Borussia Dortmundista Bundesliigassa, mutta sen jälkeen Bayern on tippunut sekä Saksan Cupista että Mestarien liigasta.
Lauantaina Bayern putosi Bundesliigassa toiseksi, kun se hävisi Mainzin vieraana 1-3 ja Dortmund voitti omassa ottelussaan Eintracht Frankfurtin 4-0.
Tuchelin heikko alku saa hänen edeltäjänsä Julian Nagelsmannin lähtöpassit näyttämään entistä kyseenalaisemmilta. Nagelsmann ehti tällä kaudella hävitä vain kolme ottelua, eli saman verran kuin Tuchel on hävinnyt alle kuukaudessa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Meidän on julmetun vaikeaa kasvattaa jonkinlaista joukkuehenkeä. Viime viikkoina on vain tapahtunut liikaa. Emme kykene taistelemaan, kun asiat menevät pieleen. Meidän on mielettömän vaikeaa voittaa otteluita tällä hetkellä, kommentoi Tuchel Skylle lauantaina.
– Jälleen kerran minun on sanottava, etten osannut odottaa tätä. Meillä ei ole energiaa takaiskujen käsittelyyn. Tällä hetkellä näytämme joukkueelta, joka on pelannut jo 80 peliä tällä kaudella. Olemme täysin uupuneita.
– Pisteet lipuvat meiltä kuin hiekka sormien läpi. Jokainen kamppailee itsensä kanssa. En ymmärrä sitä. Emme vain ole virkeitä. Ehkä tarvitsemme taukoa.
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa