HJK:lle murskavoitto – pitääkö Kuopiossa jo huolestua?

HJK otti keskiviikkona jälleen kolme pistettä Veikkausliigassa kaatamalla VPS:n kotikentällään 4-0. Hallitseva mestari on aloittanut kautensa kolmella peräkkäisellä voitolla päästämättä maaliakaan.
Klubi lähti tauolle kahden osuman johdossa Bojan Radulovićin ja Tuomas Ollilan maalien myötä. Radulović osui toisella jaksolla vielä toistamiseen ja loppulukemat taululle viimeisteli Kai Meriluoto.
HJK on sarjan ainoa joukkue, joka on säästynyt tällä kaudella pistemenetyksiltä. Avausosumaansa yhä hakeva Vepsu on taulukossa vihoviimeisenä päästettyään kolmessa ottelussa viisi maalia – kaikki HJK:ta vastaan. Pistetilinsä se avasi ensimmäisen kierroksen 0-0-tasapelissä FC Lahtea vastaan.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Illan toisessa ottelussa KuPS isännöi FC Honkaa – kumpaakin on povattu HJK:n haastajiksi mestaruustaistoon.
Hongan ruuti on ollut kauden ensimmäisissä peleissä märkää, ja samalta näytti pitkään myös keskiviikkona Kuopiossa, mutta 67. minuutilla Otso Koskinen iski vieraille ottelun ainoan osuman tultuaan vain hetkeä aiemmin kentälle. Kyseessä oli samalla Hongan kauden ensimmäinen maali Veikkausliigassa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Viime kaudella KuPS ei kärsinyt kotikentällään yhtään tappiota, mutta kuluvalla liigasesongilla se on nyt hävinnyt kummatkin tähänastiset kotiottelunsa. KuPS:lla on myös voittotili yhä avaamatta, sillä toisella kierroksella se pelasi KTP:n vieraana 0-0-tasapelin. Keskiviikkona kotijoukkueen kiri Honkaa vastaan jäi varsin vaisuksi.
Hongalle keskiviikon tulos merkitsi kauden ensimmäistä voittoa. Espoolaisilla on kolmen pelin jälkeen neljä pistettä ja KuPS:lla yksi.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | HJK | 22 | 12 | 8 | 2 | 39-19 | 44 |
2 | KuPS | 22 | 13 | 4 | 5 | 34-15 | 43 |
3 | SJK | 22 | 11 | 5 | 6 | 29-24 | 38 |
4 | VPS | 22 | 11 | 3 | 8 | 30-23 | 36 |
5 | FC Honka HON | 22 | 10 | 5 | 7 | 23-17 | 35 |
6 | FC Inter INT | 22 | 10 | 4 | 8 | 33-31 | 34 |
7 | AC Oulu OUL | 22 | 9 | 4 | 9 | 32-37 | 31 |
8 | Haka HAK | 22 | 5 | 9 | 8 | 27-37 | 24 |
9 | FC Lahti FCL | 22 | 5 | 7 | 10 | 21-32 | 22 |
10 | Ilves | 22 | 4 | 8 | 10 | 20-27 | 20 |
11 | KTP | 22 | 5 | 5 | 12 | 20-33 | 20 |
12 | IFK Mariehamn MAR | 22 | 3 | 6 | 13 | 21-34 | 15 |
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan