Bild: Bayern München teki 60 miljoonan euron tarjouksen ranskalaishyökkääjästä
Bayern München etsii uutta ykköskärkeä kesän siirtoikkunassa.
Se on ollut julkinen salaisuus jo pitkään. Bayern myi viime kesänä Robert Lewandowskin Barcelonaan, mutta ei hankkinut uutta puhdasta kärkeä, vaan päätyi laitahyökkääjänä tunnettuun Sadio Manéen.
Bayern on yhdistetty siirtohuhuissa muun muassa Napolin Victor Osimheniin ja Tottenhamin Harry Kaneen. Saksalaismediassa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla, ettei Bayern ole enää Osimhenin kintereillä, koska Napolin asettama 150 miljoonan euron hintalappu ei miellytä.
Bildin saamien tietojen mukaan Bayern on jo tehnyt tarjouksen Eintracht Frankfurtille Randal Kolo Muanista.
Bayern tarjoaa 60 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että tarjous oli vain neuvotteluiden avaaja, sillä Eintrachtin on määrä hylätä se välittömästi. Eintracht haluaa Kolo Muanista peräti 120 miljoonaa euroa.
Ranskan MM-kisajoukkueessa mukana ollut 24-vuotias Kolo Muani on viimeistellyt kuluvalla kaudella kaikki kilpailut mukaan luettuna 21 maalia ja antanut komeat 15 maalisyöttöä.
Eintracht hankki Kolo Muanin viime kesänä Nantesista 16 miljoonalla eurolla.
- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Sumu sekoitti ottelun Englannissa – ”Emme nähneet, kummalla joukkueella pallo oli”
- LIVESEURANTA: Veikkausliigan mestari selviää tänään – lähtökohdat eivät voisi olla tasaisemmat
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu