HJK putosi Suomen Cupista heti kättelyssä! HIFK pudotti FC Lahden
Suomen Cupin viidennen kierroksen ensimmäiset ottelut pelattiin tiistaina.
HJK ja Honka iskivät yhteen Töölössä. Honka pudotti HJK:n lopulta rangaistuspotkuilla ja eteni cupin neljännesvälierävaiheeseen. Kyseessä oli molemmille joukkueille kauden ensimmäinen Suomen Cupin ottelu. HJK:lle se jäi samalla viimeiseksi.
Varsinainen peliaika päättyi 1-1 -tasapeliin.
HJK-luotsi Toni Koskela ja Honka-kollega Vesa Vasara eivät peluuttaneet ykkösavauksiaan tiistaisessa ottelussa. Kumpikin lepuutti useaa avainpelaajaansa.
Kai Meriluoto vei maalin edustalta HJK:n johtoon 23. minuutilla. HJK hallitsi avausjaksoa mielin määrin, mutta laadukkaat maalipaikat loistivat poissaolollaan. Meriluoto pääsi heti maalinsa jälkeen nokikkain Honka-vahti Roope Paunion kanssa, mutta Paunio tuli tilanteeseen hyvin vastaan ja Honka lopulta selvitti tilanteen.
Lucas Kaufmann tasoitti ottelun tunnin kohdalla. Voimakas laukaus muutaman metrin etäisyydeltä ohitti HJK:n Jesse Östin. 1-1.
Honka oli parempi rangaistuspotkuissa. Paunio torjui HJK:n Liam Möllerin ja Anthony Olusanyan yritykset.
HIFK eteni jatkoon Suomen Cupissa voitettuaan vieraskentällä sarjatasoa korkeammalla Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden 1-0. FC Lahden Julius Tauriainen ohjasi pallon omaan maaliin toisen jakson alussa ja se jäi ottelun ainoaksi maaliksi.
FC Inter voitti reservijoukkueensa Inter 2:sen tyylipuhtaasti 8-0. FC Inter kohtaa cupin seuraavalla kierroksella SalPan, jos SalPa pudottaa omassa ottelussaan HooGeen. Inter ja SalPa ovat yhteistyöseuroja.
VPS voitti Oulun Työväen Palloilijat 3-1 ja eteni seuraavalle kierrokselle.
Suomen Cupin viides kierros jatkuu keskiviikkona 11 ottelulla. Luvassa on muun muassa AC Oulun ja Hakan kohtaaminen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa