Hollannin konkarivahti tehnyt lukuisia maaliin johtaneita virheitä – maajoukkuevalmentaja kummastelee: ”Näitä on tapahtunut jatkuvasti…”
Jasper Cillessen siirtyi viime kesänä Valenciasta NEC Nijmegeniin.
34-vuotias hollantilaisvahti on pelannut heikon kauden kotimaansa pääsarjassa. NEC Nijmegen on varmistanut sarjapaikkansa, mutta Cillessenin kausi on jättänyt paljon toivomisen varaa. Cillessen on tehnyt lukuisia maaliin johtaneita virheitä, eikä mahtunut edes Hollannin MM-kisajoukkueeseen marras-joulukuussa.
Hollannin A-maajoukkueen uusi päävalmentaja Ronald Koeman myönsi olevansa huolissaan Cillessenistä.
– Tietenkin olen huolissani Cillessenin vireestä. Se, että hän mokaa kerran on normaalia. Se voi tapahtua kenelle tahansa, mutta yllätyin Heerenveen-ottelun viimeisestä maalista. Näin useita kuvia Cillessenistä ja näen hänessä itseluottamuksen puutetta, Koeman huomautti ESPN:lle.
– Normaalisti hän on todella hyvä maalivahti, mutta näitä mokia on tapahtunut jatkuvasti varsin pienessä ajassa. Kaikesta huolimatta vielä on liian aikaista sulkea häntä lopullisesti pois maajoukkueesta.
Koeman nosti Cillessenin maajoukkueen mukaan maaliskuun EM-karsintaotteluissa. Cillessen pelasi täydet minuutit molemmissa karsintaotteluissa. Cillessen on pelannut urallaan 65 A-maaottelua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin